NWOBHM-tyylistä antia nousevan auringon maasta – arviossa Covenin ensimmäinen EP ”The Advent”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 29.9.2017

Todettakoon heti aluksi, että tässä arvosteluepisodissa ei ole pääosassa se yhdysvaltalainen psykedeelistä rockia soittava ja okkultistisista teemoista kertova kulttiyhtye, vaan heavy metalia soittava japanilanen poppoo Coven. Bändin diskografiaan ei tähän mennessä ole kertynyt kuin yksi demo, joka julkaistiin viime vuoden puolella. Kuitenkin tänä vuonna yhtyeen ensimmäinen EP ”The Advent” saapuu näytille. Muusikoiden sanoin Coven ottaa vahvasti vaikutteita NWOBHM-tyylisuunnasta.

Ensivaikutelmat ”The Advent” -julkaisusta vastasivat hyvin bändin itsestään antamaa kuvaa. Pienjulkaisu on laajalti kitaramelodioiden ja Iron Maiden -tyylisten melodiakuvioiden siivittämä paketti, joka toimii vallan mainiosti. Ehkä Coven ei lähde tällä julkaisulla uudestaan pyörää keksimään, eikä yritä pakosta tehdä mitään omaperäistä, mutta tällaiset kitarastemmakuviot kuulostavat asiallisilta ja meneviltä. Hyvänä esimerkkinä toimivat ”Karma” ja ”Wings of Glory”, joista ensiksi mainittu sattuu löytymään viime vuoden omakustanteisesta demosta ”-Zero-.”

Huonoa palautetta tulee ehdottomasti laulajan suorituksiin. Naissolisti Takan j-rockin kaltainen laulutyyli kuulostaa julkaisussa kulahtaneelta ja sopimattomalta kaiken tiukan ja melodisen heavy metalin ympärillä. Lienee mahdollista, että miksausvaiheessa lauluosuuksille on tapahtunut jotain, koska laulu kuulostaa jokseenkin hiljaiselta. Tästä johtuen kappaleista ei saa kaikkea irti. Voi olla mahdollista, että Coven yhdistää j-rockia ja NWOBHM-tyyliä keskenään, mutta tähän mennessä idea ei tunnu vielä lupaavalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Japanilainen Coven on vielä alkuvaiheessa, joten annan tässä tapauksessa kaikista miinuspuolista anteeksi. ”The Advent” on kiva pienjulkaisu niille, joille NWOBHM-tyyliset musiikit nappaavat. Tarkistamisen arvoinen julkaisu, mikäli sattuu tulemaan vastaan.

7/10

Kappalelista:

01. Brave Warriors
02. Karma
03. Wings of Glory
04. Scream for Tomorrow

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Coven (Japan) Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat