Nyt hakataan kuollutta lihaa – Haastattelussa Beating Dead Meat

Nimi Beating Dead Meat ei varmaankaan monelle soita kelloja – ainakaan vielä. Kyseessä on nouseva joensuulainen extreme metalia mättäävä yhtye, joka julkaisi viime vuoden lopussa toisen albuminsa nimeltä ”With Full Force”. Kaaoszine sai kunnian haastatella yhtyeen vokalisti Iikka Jääskeläistä sähköpostin välityksellä ja udella bändin kuulumisia, tulevaisuuden näkymiä ja vähän kaikkea muutakin jännää.

Moikka! Mites on vuosi 2017 lähtenyt käyntiin, ja millaisia odotuksia teillä on tälle vuodelle?

Iikka Jääskeläinen: Moro! Hyvinhän tämä on lähtenyt rullaamaan. Levyn julkaisun jälkeen on riittänyt haastatteluita sun muita, joten eihän tässä valittaakaan oikein voi. Tänä vuonna tarkoituksena on tuoda bändin nimeä enemmän esille, joten odotamme suurempaa näkyvyyttä.

Nyt on pakko kysyä myös bändin nimestä. Mistä tällainen väkivaltainen nimi on bändille siunautunut? Ja muutenkin, miten yhtye sai alkunsa?

Iikka Jääskeläinen: Niin, tuo nimihän sai alkunsa siitä, kun joku totesi metallimusiikin tekemisen olevan täyttä ajanhukkaa. Eihän meille luonnollisesti jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin keksiä tuolle lausunnolle jokin vertauskuva ja ottaa se bändin nimeksi. Festarikikkelin tumputteluhan on tunnetusti melkoista ajanhukkaa. Nummirockissa käyneet kyllä tunnistavat itsensä tästä. Voihan tuon toisaalta mieltää Rockyn tyyliseksi ruhojen hakkaamiseksi, eli valitkoon jokainen itselle sopivan merkityksen. Pääasia on, että jää nimi mieleen.

Yhdessä soittaminen sai alkunsa lukioaikoina, kun tapasin tuon meidän perkussiotaiteilijan. Väännettiin siinä muutamia vuosia musiikkia erilaisten projektien parissa, minkä jälkeen sopivien ystävien löydyttyä perustettiin tämä nykyinen jumalten lahja musiikille, jota BDM:ksi kutsutaan. Lopullinen muoto bändille taisi löytyä armon vuonna 2013.

Teidän toinen albuminne ”With Full Force” julkaistiin viime vuoden lopussa. Millaisen vastaanoton se on saanut yleisön keskuudessa?  

Iikka Jääskeläinen: Yllättävän hyvän. Ulkomailla noteerattiin ehkä hieman kotimaata enemmän, mutta se taitaa nykyään olla melko pitkälle homman nimi, ja hyvä niin. Suomesta tulee uutta metallimusiikkia sellaiseen tahtiin, että suurin osa nimistä unohtuu välittömästi, eikä näitä kaikkia ehdi tai viitsi kukaan kuunnella. Omalta osaltamme lämpimin vastaanotto taisi olla tuolla entisen itäblokin maiden suunnalla, mikä oli tosiaan hienoinen yllätys. Lämmittää tietyllä tapaa mieltä, kun onnistuu tekemään slaavikyykkäilyn epävirallisen soundtrackin.

 

Teidän biisienne lyriikat ovat aika uhmakkaita, mutta esimerkiksi albumin nimikkoraidan ”With Full Forcen” sanoitukset sisältävät ihan asiaakin. Mistä ammennatte inspiraatiota lyriikoihin? 

Iikka Jääskeläinen: Ja mie kun ajattelin, että ne muutkin biisit olisivat sisältäneet asiaa! Hienoa, että vihdoin joku tarttui lyriikkoihin kiinni, koska välillä tuntuu siltä, että ei niitä nykyään kukaan lue. Mulla on ollut paha tapa pitää eritoten baarireissujen jälkeen maailmanlopun pituisia monologeja itseäni ketuttavista asioista. Huomasin sitten vuosien jälkeen, että ei niitä vuodatuksia jaksa kukaan kuunnella, joten sama purkaa ne näihin lyriikkoihin. Viimeisin levyhän on periaatteessa lyriikoiltaan konseptialbumi, jossa ruoditaan vähän jokaista ihmisryhmää vuorotellen läpi. Aiheet syntyvät ihan puhtaasta turhautumisesta. ”Eniten vituttaa kaikki” -mentaliteetti kuvaa tätä melko hyvin.

”With Full Forcen” loppuhuipennuksena on kunnianosoitus Panteralle. Mistä lähti idea tehdä omanlainen versio Panteran ”The Great Southern Trendkillistä”?

Iikka Jääskeläinen: Tuo Panteran biisi itsessään kuvaa lyriikoiden puolesta aika osuvasti levyn sanomaa, eikä Panteraa ole liiemmin coveroitu, joten se oli sopiva lopetus tälle kokonaisuudelle. Toisaalta oli myös valittava sellainen biisi, johon minun heleä tulkintani sopii, eli esimerkiksi ”Cemetery Gatesia” ei välttämättä näillä eväillä olisi kannattanut vetää. Lisäksi arvostan Panteraa yhtyeenä suunnattomasti, joten coverin äänittäminen ja sovittaminen oli kaiken muun hyvän lisäksi helvetin mukavaa.

Onko teillä omia lempparibiisejä tällä albumilla? Jos on, mitkä kappaleet ovat parhaita?

Ilkka Jääskeläinen: Yleensä lempilapsiksi jää jostain syystä vaivattomimmin sävelletyt kappaleet, eli tässä tapauksessa ”No Compromise”, ”The Few and the Proud” sekä ”A Failure by Default”. Nuo samaiset biisit tuntuvat toimivan myös parhaiten livenä, joten sinänsä ei ole hankala valinta. Aika monesti saa lukea, ettei omasta tuotannosta pysty valitsemaan muita parempia biisejä, mutta uskokoon niitä lausuntoja, ken tahtoo. Jotkin biisit kestävät toistoa enemmän, ja jotkin biisit ovat paskempia kuin toiset, mitä sitä kaunistelemaan.

Onko katse jo seuraavassa levyssä? Oletteko aloittaneet jo seuraavan albumin kirjoittamisen?

Iikka Jääskeläinen: Tässähän on höngitty nyt kaksi levyä kahteen vuoteen, joten pieni mietintätuokio seuraavaa levyä koskien on paikallaan, eli toistaiseksi katse on suomalaisittain tiukasti omissa varpaissa. Johtavana ajatuksena on, että seuraavalla levyllä ei tehdä tätäkään määrää kompromisseja, vaan hiotaan jokainen kohta niin, ettei jää mitään hampaankoloon.

Missä näette itsenne kymmenen vuoden päästä?

Iikka Jääskeläinen: Ei ainakaan ruinaamassa hattu kädessä jotain helvetin joukkorahoituksia: niihin liittyvät jutut ovat sen verran etovaa luettavaa. Ei tässä varsinaisesti ole maalailtu haavekuvia mistään. Enemmän on rullattu sillä mentaliteetilla, että musiikissa, niin kuin missä tahansa muussakin, pääsee juuri niin pitkälle kuin on valmis tekemään duunia. Varsinkin tässä genressä mennään aika pitkälle raskaimman tien kautta, joten parempi keskittyä itse asiaan.

Jos saisitte valita, niin minkä bändin kanssa haluaisitte tehdä kiertueen, ja miksi?

Iikka Jääskeläinen: Jaa-a. Jos jätetään Tauski pois, niin kyllähän itselle mieluisimmat vaihtoehdot ovat varmaankin Lamb of God ja Bodom, joita on tullut kuunneltua teiniajoista lähtien. Kukapa ei omien idoleittensa kanssa tahtoisi tehdä duunia. Toisaalta Fleshgod Apocalypse kiinnostaisi myös. Jätkillä on kuitenkin omat pasta- ja viinimerkit, joten tuollaisella ajatuksenjuoksulla varustettujen tyyppien kanssa ei voi olla muuta kuin hauskaa.

Nyt kun suuret rockin jättiläiset, kuten Black Sabbath, Deep Purple ja Aerosmith, ovat jättämässä hyvästejä, uskotteko, että vielä tulee yhtä suuria ”stadionhirviöitä” kuin edellä mainitut orkesterit? Mitkä yhtyeet olisivat otollisia seuraajia siihen hommaan, vai onko mikään?

Iikka Jääskeläinen: Kyllä stadionien valloittajia tulee aina riittämään. Bändien elinkaaret ovat kuitenkin sen verran pitkiä, että on aika hankala ennustaa tulevia jättiläisiä. Lisäksi vanhemmat pumput dominoivat vielä tuota aluetta niin vahvasti, että ihan hetkeen ei tulla totaalista muutosta näkemään. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että länsinaapurista tulee kovimmat vaihtoehdot, kuten Sabaton ja Ghost. Näissä täytyy omasta mielestäni muistaa se, että stadionmusiikki on aina stadionmusiikkia, eli brutaaleimpia hylkeennylkemisbändejä tuskin tullaan niin suuressa mittakaavassa kuulemaan. Edellytyksenä kun on kuitenkin se, että stadioneille mentäessä tulee kuulijakunnan olla sen verran laaja, että kenties musiikinkin tulee olla helpommin lähestyttävää.

 

Vielä viimeisenä kysymyksenä haluaisin tiedustella, onko teillä lähitulevaisuudessa keikkoja tiedossa? Missä teidät voi seuraavan kerran nähdä livenä?

Iikka Jääskeläinen: Suomalaisten keikkapaikkojen määrästä voisi varmaan tehdä ihan erillisenkin haastattelun. On hauskaa, että ollaan niin metallimusiikin luvattua maata, mutta eritoten raskaamman musiikin yhtyeille ei keikkapaikkoja yllättäen niin vain riitäkään. Mutta valitukset sikseen. Seuraavan kerran ollaan 18.3. Vantaalla Rock Bearissa ja sen jälkeen Provinssin aikaan Seinäjoella Bar 15:ssa. Välissä lähetetään rumpali pariksi kuukaudeksi Itävaltaan opettelemaan ruoanlaittoa, joten kevät menee hieman rauhallisemmissa merkeissä.

Kiitos paljon haastattelusta! Onko vielä jotain terveisiä Kaaoszinen lukijoille?

Iikka Jääskeläinen: Ei mitään, kiitos itsellesi! Tämä terveisten lähettäminen on vähän kuin bajamajoissa asiointi: välillä siihen on jokaisen sorruttava, mutta ei se juuri kenenkään mieltä lämmitä. Joka tapauksessa kiitokset kaikille, joiden kanssa tässä vuosien varrella on tehty duunia, juhlittu tai riidelty. Toivottavasti lukijat kuuluvat näistä keskimmäiseen vaihtoehtoon. Voikaa ketterästi!

 

Beating Dead Meat Facebookissa

Haastatellut: Tia Salmela