Oceanwake sekä Morbid Evils yhteiselle Euroopan kiertueelle

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.11.2015

Morbid Evils 2015 2Oceanwake on pitänyt seuraavan levyn sävellystyön vuoksi pientä taukoa keikoilta, mutta nyt on tullut aika ottaa etäisyyttä tekeillä olevaan materiaaliin. Yhtye suuntaa tien päälle esittelemään maaliskuussa ilmestyneen ”Sunless”-albumin järkäleitä uudelle yleisölle. Mukaan lähtee ystäviä Suomen Turusta, kun Morbid Evils jakaa lavan. Kymmenen keikan kiertueelle haetaan lämpöä Oceanwaken kotikaupungista. Runsaasti kotimaassaan keikkailleille orkestereille tuleva Euroopan visiitti on järjestyksessään ensimmäinen.

Laaksonen-Mäkelä-Kulju-Koski-Haula-viisikko perusti Oceanwaken vuonna 2009 missionaan tehdä mielenkiintoista musiikkia, vailla suurempia taiteellisia tai muitakaan äärirajoja. Tässä yhtye on onnistunut ilmeisen hyvin – ainakin mikäli on uskominen sen tähän astisia albumeita (”Kingdom”, 2013 ja ”Sunless”, 2015) ylistäneitä musiikkikriitikoita ympäri maapalloa. Muun muassa progen, doomin ja post metalin välimaastossa seilaavan Oceanwaken kaavoja rikkova lähestymistapa yltää musiikin lisäksi myös lavaesiintymiseen, jossa asetelmat eivät ole perinteisimmästä päästä.

Keijo Niinimaa (kitara, laulu) perusti Morbid Evilsin Timo Niskalan (rummut) ja Jan Tryggin (kitara) kanssa 2014 kevätalvella. Morbid Evils julkaisi ”In Hate With The Burning World” -kokopitkänsä Svart Recordsin kautta tämän vuoden maaliskuussa. Bändi on lyhyen uransa aikana ehtinyt soittamaan Svart Oktober Festin lisäksi Tuskassa ja Seinäjoki Metal Festivaaleilla. Tiiviisti keikkaileva yhtye on lämmitellyt mm. Eyehategodia (USA), The Oceania (GER) ja on myös järjestänyt omat nimikkofestivaalit Turussa. Kiertueen jälkeen yhtye vetäytyy studioon taltioimaan ensi vuonna julkaistavan toisen albuminsa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pe 6.11. Baarikaappi, Pori (Suomi)
To 12.11. KB18, Kööpenhamina (Tanska)
Pe 13.11. Grünen Jäger, Hampuri (Saksa)
La 14.11. New Force, Erlangen (Saksa)
Su 15.11. Bar Azyl, Liberec (Tshekki)
Ma 16.11. Club Fatal, Praha (Tshekki)
Ti 17.11. Plan B, Ostrava (Tshekki)
Ke 18.11. Kawiarnia Naukowa, Krakova (Puola)
To 19.11. Andergrant, Olsztyn (Puola)
Pe 20.11. Depo, Riika (Latvia)
La 21.11. Rockstars, Tallinna (Viro)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat