Oddland – Away From The Watching Eye

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 26.4.2010

Oddland, oh tuo Suomen Opeth oli minun ensi ajatukseni, kun kuulin tätä turkulaista proge death -yhtyettä. Jykevät vokaalit toimivat todella mahtipontisesti, riffittely on todella progelle omistautuvaa ja komppi ryhmällä löytyy ideaa.

Yhteen soitto on demolla tiukkaa tikkausta ja Herra Midas (Jori Haukio) on taas näyttänyt kyntensä tuottaja/nauhoittajana. Saundit ovat perkeleen tiukat ja tihkuvat tarkkuutta. Biiseissä jäi hieman tökkimään liialliset saman riffin pyörittämiset, mutta rumpali paikkaa hauskoilla kikkailuilla hyvin ne kohdat joissa riffittely meinaa pudota kyydistä. Kun kuuntelin lätyn ensimmäisen kerran mieleeni juolahti punaviini! Oddland, punaviini ja pimenevä ilta kuullostaa täydelliseltä paketilta, joten kaikki nyt juhannusiltoihin hankkimaan tämä lätty. Kyllä pojat soittavat todella tiukasti yhteen ja ideat biiseissä ovat mielenkiintoisia ja se nostaa kyllä tämän bändin statusta. Itse jäin vähän kaipaamaan lisää sitä kuuluisaa murinaa ja purinaa, mutta sehän on vain yhden miehen mielipide.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Above And Beyond” demon avaus raita, kun pärähtää pomppu riffillä käyntiin antaa odotukset, että kohta lähtee sellainen räjäyttely, että oksat pois, mutta jotenkaan kertsi ei sieltä niin räjähdäkkään. Biisi jää siitä syystä aika tasapaksuksi ja antaa hieman viipyilevän fiiliksen. Mielestäni avausraita on demon heikoin kappale, mutta ei se kyllä mikää paska ole todellakaan. Kompittelut ovat toimivia, mutta niinkuin sanottua, ehkä samaa riffiä pomputetaan vähän liikaa ja kertsi jää alapainoiseksi.

”Still The Spirit Stays” seuraava kappale on ehdottomasti se tykein ja herättää aivan eri fiilikset, kuin edellinen. Biisin alku on rakennettu pirun näppärällä pikku kikkauksella ja rumpali näyttää taas kyntensä hauskoilla ideoillaan mm. yllättävällä blastauksella mikä toimii kuin naula päähän. Ja heti kun laulurevittelyt pamahtaa ilmoille on tunnelma taattu. Biisin loppuun hienosti rakennetulla Opethmaisella kikkailulla on onnistuttu todella loistavasti, jossa pojat pääsevät kunnolla näyttämään taitojaan ja sitä ei ole lähdetty vetämään liian pitkälle sen vuoksi biisi saa kyllä täydet pisteet minulta.

”In Endless Endeavour”  kappale lähtee tykisti taas aikasemmista biiseistä hyväksi todetulla tiukalla proge riffillä, josta siirrytään mukavan rauhalliseen säkeeseen fiilistellyllä lead-kitaralla, joka toimii todella hyvin.  Kun kertsiin lähdetään vokaalit saavat mahtavan tunnelman kattoon mahtipontisilla soundeillaan. Biisin loppupuolella kunnon rock soolo toimii hyvin pelkässä yksikertaisuudessa ja sillä ei ole ruvettu mässäilemään liikaa mitä nykyään kuulee vähän liiankin paljon, elikkäs pisteet siitä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteenvetona varman tiukka lätty, joka alkaa jo kuullostamaan erittäin pro meiningiltä ja ei tule bändistä ainakaan sellaista ”kellaribändi” kuvaa ei todellakaan. Nyt eikun odottelemaan pojilta lisää materiaalia ja pääsyä tarkastelemaan poikien live-menoa. Ja itse kun olen ehdoton Katatonian ja Opethin suurkuluttaja niin kyllä tämä levy tulee varmasti vielä monta kertaa soittimessa rähisemään.

8/10

Kappalelista:

1. Above And Beyond
2. Still The Spirit Stays
3. In Endless Endeavour

www.myspace.com/oddland

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Mikko Hakulinen

Luetuimmat

Uusimmat