Old Fire – Songs From The Haunted South

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 8.12.2016

KSCOPE371 6pp Digi.indd“Songs From The Haunted South” ei ole tavanomainen debyyttialbumi. Poikkeuksellista siitä ei tee pelkästään se, että levyllä on sekä omia että cover-kappaleita, vaan se, että albumia työstettiin peräti kymmenen vuotta. Lapham oli suunnitellut julkaisevansa Old Firen projektin levyn vokalisti Micah P. Hinsonin kanssa, mutta heidän tiensä erkanivat ennen tätä. Lapham päätti silti toteuttaa visionsa. ”Songs From The Haunted Southilla” kappaleet muodostavat kirjavan paletin, jossa liikutaan hämyisen indien ja klassisen musiikin välillä sekä kuullaan useita vokalisteja.

Old Fire projekti on mittava – lukuisten vokalistien lisäksi soitinten ääressä istuu monia taitureita ja yhteensä projektia on ollut toteuttamassa 22 henkilöä. Laulajia ja soittajia löytyy niin Gem Clubista, Pearls Before Swinesta, The Black Angelsista, His Name Is Alivesta kuin Swansistakin, joista on rehellisyyden nimissä todettava, etten ole yhdestäkään aiemmin kuullut. Se ei tosin ole ihme, sillä monet näistä artisteista vaikuttavat olevan alansa pioneerejä monissa pienemmissä musiikkipiireissä Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa. Lapham on kuitenkin koonnut heidät yhteen Old Fire -projektiinsa luodakseen aavemaista, eleganttia ja sielua koskettavaa musiikkia.

”Songs From The Haunted Southin” kappaleet ovatt pääsääntöisesti melodioiltaan kauniita ja rauhallisia, mutta tunnelmat vaihtelevat kepeästä surulliseen ja välillä jopa painostavaan. ”Old Fire3” aloittaa levyn hyvin lämpimästi ja rauhoittavasti. ”Along Came A Sadness” on vajaa pariminuuttinen kappale, jonka luonne ailahtelee seremoniamaisesta olemuksesta synkisteleväksi. ”Helix” on kuin klassisen musiikin kappale, jota Barnesin hauras ja pehmeä laulu kuljettaa. Christian Madden säestää kappaleessa pianolla, joka antaa myös vahvuutta Barnesin äänelle. ”It’s Easier Now” alkaa alakuloisesti, mutta puolentoista minuutin jälkeen kappale muuttaa olemustaan. Samalla myös Barnesin ääneen tulee syvyyttä ja herkkyyttä, jota pianon säestys hienosti korostaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muutama kappale pääsee yllättämään kuulijan täysin. Ensimmäinen on ”A Stranger In The Family”, jossa melodia herää eloon aivan samalla lailla, kuin aurinko nousee pikku hiljaa horisontin takaa. Kun kevyttä ja mukavasti soljuvaa tunnelmaa on ehtinyt kestää kaksi minuuttia, muuttuukin tunnelma yhtäkkiä painostavaksi; aivan kuin tuomion pasuunat pauhaisivat. ”A Stranger In The Family” on teatraalinen ja sopisi dramaattisuutensa puolesta näytelmäkohtauksen musiikiksi. Toinen yllättävä kappale on ”Bloodchild”, sillä poikkeuksena muista kappale alkaa lauluosuudella. Tunnelma on tässäkin kappaleessa rauhallinen, ja Sara Lowes laulaa lyriikat kertomuksen muodossa. ”Shadows” lukeutuu ehdottomasti kiekon parhaimpiin kappaleisiin. Tom Trappin tapa tulkita kappaletta on jotain käsittämättömän upeaa – hänen pehmeä, hiukan nariseva ääni sointuu täydellisesti yhteen kappaleen melodian kanssa. ”Shadows” on vangitsevaa kuunneltavaa ja saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.

Levyn lopusta löytyy myös muutama mielenkiintoinen kappale – ”Laserbeamissa” on kaksi solistia, DM Stith ja Ieva Aarghh. ”The Orchids” on akustisen kitaran säestämänä ja pirteän Alex Maasin laulumana yksi albumin harvoista kepeistä kappaleista. ”Deadhouse Dream” on mielenkiintoinen päätös albumille: sen erikoinen äänimaailma on samaan aikaan harras mutta myös hiukan karmiva. ”Songs From The Haunted South” on monipuolinen kokonaisuus, josta löytyy kuunneltavaa monen makuun. Levy on hieno myös siksi, että se on toteutettu hyvin yksinkertaisesti. Kappaleissa ei lauluosuuksien ohessa kuulla monta soitinta, mutta tästä huolimatta kappaleet tuntuvat pursuavan. ”Songs From The Haunted Southin” ytimenä tuntuukin olevan vangitsevat tunnelmat ja niitä synnyttävät kauniit melodiat.

8½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Old Fire3 (DM Stith)
  2. Along Came A Sadness
  3. Helix (Christopher Barnes)
  4. Know How (Rebekka Karijord)
  5. It’s Easier Now (Christopher Barnes)
  6. A Stranger In The Family
  7. Bloodchild (Sara Lowes)
  8. Faust
  9. Shadows (Tom Trapp)
  10. A Slight Grip, A Gentle Hold (Christopher Barnes)
  11. Laser Beam (DM Stith, Ieva Aarghh)
  12. The Orchids (Alex Maas)
  13. Deadhouse Dream

Old Fire Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat