”On sitä parempiakin kokonaisuuksia nähty” – arviossa uusi Full of Hell

Yhdysvaltalainen Full of Hell on onnistunut hieman alle kymmenessä vuodessa luomaan mukavasti uraa. Grindcoreen noise-vaikutteita yhdistelevä poppoo on kierrellyt joidenkin äärimetelin suurimpien nimien kanssa sekä tehnyt yhteistyötä muutaman varsin nimekkään tahon kanssa, joista huomionarvoisimpia lienevät japanilaisen noisen suurin nimi Merzbow, yhdysvaltalainen powerviolence-suurnimi Nails sekä tammikuussa loistavan ”Forever”-albumin julkaissut Code Orange (-Kids -aikoinaan). ”Trumpeting Ecstasy” on bändin kuudes täyspitkä seitsemän vuoden sisään, joten kiirettä on bändillä pitänyt, puhumattakaan yli kymmenestä EP:stä ja splitistä.

Bändi ei varmaankaan olisi voinut julkaista näin paljoa materiaalia näin lyhyessä ajassa, jos se ei tietäisi tarkalleen, mitä tekee. Bändin jäsenet eivät selvästikään yritä ängetä itseään tiettyyn nurkkaan vaan kokeilevat edustamansa musiikin (eli kovaa räimivän) eri puolia ja yhdistelevät niitä tämän tästä. Bändi on julkaissut muutamankin noise-EP:n sekä jo mainitun yhteistyölevyn Merzbown kanssa, ja noisea tältäkin levyltä löytyy. Sitä olisi tosin voinut olla enemmänkin.

Tästä lähtee: perusgrind vaappuu helposti tylsän musiikin puolelle. Jos bändi ei tee muuta, kuin räimii kuutisentoista tahtia blastbeatia HM-2-kitaroiden komppaamana, ei sen musiikki useimmiten ole hirvittävän kiinnostavaa. Mutta lisäämällä tähän esimerkiksi sämpläystä (esim. Pig Destroyer), kiinnostavia koukkuja (Pig Destroyer toiseenkin otteeseen) tai muita ulkomusiikillisia vaikutteita (esim. Anaal Nathrakh), on mahdollista saada koko hommasta helvetin toimiva kokonaisuus. Valitettavasti Full of Hell kallistuu suurimmalla osalla uutta levyään tälle tylsemmälle puolelle, sillä bändin sävellyskynä ei kanna hirvittävän pitkälle.

Parhaimmillaan ”Trumpeting Ecstasy” onkin silloin, kun bändi ei keskity nimenomaan yksitoikkoiseen räimimiseen. Toki levyn aloittaessa on helppo todeta ääneen ”vittu kun tykittää”, mutta mitään kovin muistettavaa levyn tästä materiaalista ei löydy. Levyn viimeiset kymmenen minuuttia – nimikkokappale ”Trumpeting Ecstasy” sekä ”At the Cauldron’s Bottom” -järkäle – ovatkin taas toinen asia, sillä näiden aikana bändi astuu hieman edeltävän materiaalin raamien ulkopuolelle. Siinä missä muu materiaali on keskittynyt lähinnä juuri siihen tyypilliseen grind-paahtoon, näiden viimeisten kappaleiden aikana bändi luo jotain äänimaailmaltaan hieman mielenkiintoisempaa muun muassa eteerisen naislaulajan ja sämpläyksen voimin.

Mainitut kappaleet eivät kuitenkaan nosta levyä hirvittävän korkeisiin sfääreihin, mutta ei levy suinkaan huono ole. Kappaleet luovat levylle omanlaistaan finaliteettiä, ikään kuin kaikki edeltävä olisi ollut jonkinlainen matka loppuhuipennuksen miljööhön. On sitä parempiakin kokonaisuuksia nähty, mutta myös paljon huonompia. Levy on myös mukavan tiivis ja lyhyt kokonaisuus. Kun kestoa on vain parisenkymmentä minuuttia, levy ei ehdi jäädä paikalleen junnaamaan eikä oikein jää toistamaan itseään. Levyn lyyrinen materiaali on myös mielenkiintoisen temaattista eikä sorru ”rää rää kaikki on paskaa” -kliseisiin. Kappalemateriaali olisi vain voinut olla hieman kiinnostavampaa, sillä käteen tästä ei loppupeleissä kuitenkaan jää juuri muuta kuin kasa perinteistä grindcorea – hyvässä ja huonossa – sekä pari lupaavaa kappaletta, jotka eivät juuri ehdi lunastaa lupauksiaan.

7-/10

Kappalelista:

  1. Deluminate
  2. Branches of Yew
  3. Bound Sphinx
  4. The Cosmic Vein
  5. Digital Prison
  6. Crawling Back to God
  7. Fractured Quartz
  8. Gnawed Flesh
  9. Ashen Mesh
  10. Trumpeting Ecstasy
  11. At the Cauldron’s Bottom

Full of Hell Facebookissa

Kirjoittanut: Thomas Frankton

Kommentit