Pain Confessor ja Anger Cell tarjoilivat Verkatehtaan täydeltä heviä – katso kuvat keikalta!

Jo tovin on kerennyt vettä Vanajassa virtailla Pain Confessorin edellisestä julkisesta esiintymisestä Verkatehtaan lauteilla. Mikäli muistan oikein, taidetaan mennä niinkin pitkälle ajassa, kuin vuoteen 2007, jolloin juhlittiin paikan avajaisia. Voidaan kai siis sanoa, että jo oli aikakin! Sanovat, että hyvää kannattaa odottaa, ja jos yleisön reaktioita oli uskominen, oli odotus todellakin palkittu. Bändi oli kovassa iskussa ja siitä huokui nälkä ja soittamisen ilo! Näillä energioilla olevia bändejä soisi olevan liikkeellä enemmänkin.

Eikä huonommaksi jäänyt myöskään illan avannut Anger Cell. Melko aikaiseen aloitusajankohtaan mennessä paikalle oli saapunut jo hyvä määrä väkeä todistamaan myös lämppärin meininkiä. Yleisö kylläkin osoitti hivenen korrektia ujoutta ja piiloutui salin pimeyteen, ennen kuin Maija kehotti paikalla olleita ottamaan rohkeasti eturivin haltuun. Rohkeimmat tarttuivatkin toimeen, ja saatiin lattialle bändin ansaitsemaa liikettä, josta myös bändi selvästi sai lisää potkua esiintymiseensä. Keikan aikana saatiin myös vinkkiä bändin vetäytymisestä ep:n tekoon, joten uutta materiaalia lie syytä odotella tulevaksi jollain aikataululla.

Katso illan tunnelmia alta:

Anger Cell

Pain Confessor

Kommentit