Paljon pohjatyötä tehnyt Planistry julkaisi kolmannen singlen tulevalta albumilta – kuuntele ”On And Off”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 13.4.2018

Planistryllä ei ole toistaiseksi levy-yhtiötä, keikkamyyjää tai jakelijaa. Promoamisen ja muun hallinnointityön yhtye hoitaa itse. He ovat satsanneet kokoonpanossaan moniosaamiseen. Itse itseään hallinnoivana artistina soittaminen on vain pieni osa työstä, jota bändin arkeen kuuluu. Syy DIY-mentaliteetillä tekemiseen löytyy arvostuksesta omaehtoisen taiteen tekemiseen.

”Paljon on täytynyt opiskella kantapään kautta, mutta juuri siitä syystä hommaa on näin lähdetty tekemään. Oppivelat alkaa olla maksettu ja työ alkaa viimein tuottaa tulosta. Samalla on karaistuttu näkemään kehen voi luottaa ja kehen ei. Tarkoitus on luoda uutta sukupolvea musiikin tekijöinä/tuottajina, joten meille on ollut tärkeää saada viedä homma tiettyyn pisteeseen omaehtoisesti. Mielestäni musiikki on yhtä lailla yksi taiteenlajeista, jossa kädenjäljen pitäisi säilyä itse artistilla. Ollaan löydetty hyvä paletti luotettavia yhteistyökumppaneita, niin uusia kuin jo uraa uurtaneita tekijöitä, jotka haluavat palvella bändin omaa näkemystä. Uuden levyn valmistuttua aiomme lähteä hakemaan levylle jakeludiiliä, ja sitä kautta alkaa kartoittaa laajemmin myös muita yhteistyömahdollisuuksia. Toki monenlaista jäynää on jo tiedossakin. Tämä on vasta alku.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hommat on jaettu niin, ettei yhdelle kertyisi liikaa, joskin tuottajankin roolissa oleva Tarmo Tikkinen on jo päätynyt jättämään päivätyönsä keskittyäkseen huolella musapuurtamiseen.  Mitä tällä hetkellä on työn alla?

”Näin pääsi käymään, ja onhan tuota muun työn vähentämistä työstetty jo pidemmän aikaa. En usko, että kukaan näihin hommiin täysillä satsaava selviää hommasta ilman uhrauksia. Uskon vahvasti karman lakiin, että kun annat paljon, niin jossain vaiheessa saat myös takaisin. Tällä hetkellä työn alla ovat uuden albumin äänitysten viimeistely ja miksaukset yhdessä Crane Studion omistavan Onni Lappalaisen kanssa. Kuvataiteilija Sami Serpola on toteuttanut luonnosteni pohjalta ”Calm Down”- sekä ”On And Off” -kansikuvat ja yhteistyötä tullaan tekemään laajemminkin. Tulevalla viikolla aloitamme viime kesän lopulla kuvaamamme musiikkivideon editoinnin. Luvassa on myös livetaltiointeja viime syksyltä.

Miten kuvailisit juuri julkaistua ”On And Off” -singleä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyseessä on mukavan kierolla tapaa positiivinen biisi, jolla on myös tarvittava synkempi puoli. Biisillä on tarkoitus esitellä uudempaa Planistry -soundia, ja mielestäni se kuvastaa hyvin bändimme asennetta. Levyn ensimmäinen sinkku ”Totem Heads” oli rouhea maailmanlopun rock-poljenta ja ”Calm Down” jopa elokuvamusiikiksikin osuva suuri kehtolaulumainen balladi, joten tähän kohtaan eteenpäin katsova ja rennon menevä ”On And Off” oli mielestämme hyvä valinta. Tekeillä on hyvin monipuolinen levy, niin kuin varmasti jo singletkin antavat ymmärtää.

Planistryn uuden albumin on kaavailtu ilmestyvän kesäkuun paikkeilla. Kuuntele single alla olevasta videosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Planistry Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat