Paradise Lostin kitaristi Greg Mackintosh: ”Medusa on raskain levymme”

Kirjoittanut Teppo Reinikainen - 13.8.2017

Britti-doomin pioneeri Paradise Lostin kitaristi Greg Mackintosh kertoi Moshpit Backstagen podcastissa yhtyeen 1.9. julkaistavan ”Medusa” -albumin olevan yhtyeen uran raskain. Mackintoshin mukaan raskaus johtuu paitsi varsin minimalistisista tuotantoarvoista, myös siitä, että yhtyeellä oli normaalista poiketen alusta asti hyvin selkeä kuva siitä, millainen levyn tulisi olla.

Lisäksi albumilla on käytetty myös ”The Plague Within” -albumilta tuttua, David Bowielta sovellettua kirjoitustekniikkaa, jossa kappaleet syntyvät palapelimäisesti vokalisti Nick Holmesin kokeillessa monia erilaisia melodialinjoja Mackintoshin kehittämiin riffeihin. Tekniikka on Mackintoshin mukaan myös keskeinen syy siihen, että yhtye palasi perinteisempään ilmaisuunsa. Lisäksi Mackintosh puhui myös yhtyeen taipumuksesta muuttaa tyyliään joka albumilla, jonka hän arvelee olevan varsin luonteva prosessi. Mackintoshin mukaan yhtye asennoituu jokaiseen albumiinsa kuin se olisi heidän ensimmäisensä, jolloin menneisyys ei muodostu rasitteeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Koko podcastin voit kuunnella tästä:

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat