Parasta uutta musiikkia – kooste viikon 15/2017 huomionarvoisista kappaleista!

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.4.2017

Tässä jutussa esittelen omia poimintojani viikon aikana julkaistuista hyvistä ja ei-niin-hyvistä kappaleista sekä kerron omia mietteitäni niistä. Luonnollisesti kaikkia viikon aikana julkaistuja kappaleita ei tällä listalla ole, vaan nostan esille muutamia omia valintojani.

Hyvät

Cønstantine – Dragon

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaksi albumia julkaissut Cønstantine on ollut olemassa jo 10 vuotta ja ehtinyt voittaa Vuoden tulokas -palkinnon Finnish Metal Awards -gaalassa vuonna 2011. Uudella ”Dragon”-kappaleellaan bändi elää uskollisena edelliselle ”Resign Due” -albumilleen, mutta mukaan on tullut myös uutta. Suomen Protest The Heroksi helposti kuvailtava bändi on uudella kappaleellaan ottanut mukaan selkeitä vaikutteita Muselta ja modernista metallista. Laulajan ääni kuulostaa sekoitukselta Geoff Tatea, Matthew Bellamya ja jopa Bruce Dickinsonia. Tästä on helppo povata seuraajaa For The Imperiumille, joka siirtyi nykivästä metallista elektronisille metsästysmaille.

Igorrr – ieuD

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Löyhästi sanottuna musiikillisena outolintuna tunnettu Igorrr julkaisi jälleen uutta musiikkia ihmisten iloksi ja kauhuksi. Cembalolla alkava kappale on kuin hivenen pieleen mennyt ja riivattu aamupäivä hovissa, jossa kummitelee vakavasti. Miehen laulu ja karjunta on todella tunteellista ja tietyllä tavalla varpaille nostattavaa. Meininki on hieman kuin Anaal Nathrakh alkaisi soittaa breakcorea kyseenalaisia aineita täyteen pumpattuna, ja kappale esitettäisiin kera oopperalaulajien. Ehdottomasti viikon mielenkiintoisin tuotos.

Dawn of Ashes – Guardians

Sinfonista black metallia ja oikein hyvää sellaista. Kappaletta voi suositella helposti kaikille, jotka genrestä pitävät ja ovat esimerkiksi Dimmu Borgirin ja Septic Fleshin faneja. Kappaleessa on dramatiikkaa, tarinaa ja intensiivistä, hieman elokuvamaista tunnelmaa. Kappaleen orkesteriosuuksista täytyy sanoa sen verran, että ne kuulostavat ikävän muovisilta ja kämäisiltä. Niistä kuuluu liian hyvin läpi, että ne on tehty tietokoneella. Bändin seassa ne eivät kuitenkaan kuulosta niin huonoilta kuin omillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

FM2000 – Tissit

Pieksämäkeläinen tanssi- ja turpiinveto-orkesteri FM2000 jatkaa musiikillisesti aikaisempien singlejen viitoittamalla, musiikillisesti humpasta kauemmaksi valssaavalla tyylillään. Musiikillisesti paketti on sekoitus Terapian soundia, Maj Karmaa, Au Pairia ja ihan rehellistä punk-räimettä. Tyylilleen ominaisesti yhtye yhdistelee lapsenomaista, Klamydian tyylistä silmäkulman pilkettä lievään absurdiuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ajattara – Suru

Tulevan levynsä toinen single kuulostaa todella tutulta Ajattaralta. Synkkä, doom-tyyliillä salakavalasti tummien vesien yli lipuva kappale on rujo täysin omalla tavallaan, niin kuin vain Ajattara osaa. Kertosäe on kaikessa kauneudessaan hieno, vaikka melodiansa ja laulutyylinsä puolesta se voisi olla jollain Pelle Miljoonan kappaleella. Uhkaavat syntikat kuulostavat karmivilta ja ovat loistava tunnelman luoja taustalla ottamatta kantaakseen valtavan kirjavaa melodiaa.

Suffocation – Your Last Breaths

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pääkallokenttien ja brutaaliuden esi-isä, genrensä veteraani Suffucation on jälleen iskussa. Ja hyvä niin; kappale kuulostaa juuri siltä, mitä yhtyeeltä odottaakin. Tuotantonsa puolesta melko luomu ja tutun oloinen kappale ei lähde liikaa kilpailemaan volyymissa, vaan kaikki pidetään sopivissa mitoissa tinkimättä kuitenkaan porukan sahaamasta raskaasta sarjatulesta. Meininki on juuri sitä, mitä se on aina ollut: täsmällistä, rujoa, raskasta ja harkittua.

Ei niin hyvät

Tankard – Arena Of The True Lies

Uudella singlellä on pistetty kaljatuopit taas hetkeksi sivuun ja käsittelyyn on otettu media niin sosiaalisessa kuin perinteisessäkin muodossa. Kaiken sekaan on kuitenkin ujutettu osuvasti mukaan huumoria Tankardin tyyliin. Kappale lähti hyvin käyntiin, mutta mitä pitemmälle se jatkuu, sitä tylsemmältä se alkaa kuulostaa. Koko tuotos kuulostaa pesussa kutistuneelta ja väljähtyneeltä, vielä märältä ja pesuaineelta haisevalta Kreatorilta.

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=hXto44JfQOQ

All That Remains – Louder

Taas joutuu sanomaan, että ei ole häävi. Kappale itsessään on melko tasapaksua, jotain mitä ollaan kuultu jo varmasti useammalta kuin kahden käden sormilla laskettavilta bändeiltä. Inspiraatiota on selvästi haettu ihan tavallisista 2000-luvun trendikkäistä metallityyleistä ja Five Finger Death Punchista, mutta kaikki jää puolitiehen varsin mitäänsanomattomaksi hutuksi lautasen reunoille. Laulusuoritusissa on hieman toivomisen varaa, ja ne tuntuvat välillä haahuilevan johonkin ihan eri suuntaan kuin on annettu ymmärtää. Sanat eivät ole kummoiset eikä väliosa istu kuvioon lainkaan. Ja minkä ihmeen takia myös tämän kappaleen väliosan vokaaliosuudet on miksattu niin, että se kuulostaa vain virheeltä ja mokalta?

Kuuntele kappale: https://www.youtube.com/watch?v=m9q_QupLzmc

 

Luetuimmat

Uusimmat