Parempi myöhään kuin ei milloinkaan – Thirty Seconds to Mars säkenöi Helsingissä

Siitä on reilusti yli kymmenen vuotta, kun sain ensikosketukseni Thirty Seconds to Marsiin. Tuolloin yhtyeen nimeä kantanut debyyttilevy soi ahkeraan iPodissani juoksulenkeillä, ja muutenkin. Hieman myöhemmin tutustuin ja tykästyin myös vuonna 2005 ilmestyneeseen ”A Beautiful Lie” -albumiin, mutta sittemmin kadotin yhteyden bändiin ja musiikkiinsa lähes kokonaan. Innostuksen alkuajoista tähän päivään saakka on mahtunut lukuisia tilaisuuksia todistaa yhtye livenä, mutta jotenkin olin onnistunut väistämään ne kaikki. Kuukausia sitten, kun yhtyeen viime keskiviikkona toteutunut Suomen-keikka julkistettiin, tiesin, että aika nähdä Thirty Seconds to Mars livenä on nyt tai ei koskaan.

Thirty Seconds to Mars yleisöä @ Helsingin Jäähalli

Saavuin Helsingin jäähallille hyvissä ajoin ennen lämmittelyshown alkua. Lämppäri ei tällä kertaa ollut mikään yhtye, vaan lavasta katsottuna päinvastaisessa päädyssä päivystänyt dj. Tiskijukka aloitti iltakahdeksalta, ja valojen dramaattisesti pimentyessä hallissa jo tässä vaiheessa runsaslukuinen yleisö äännehti odottavasti. ”Esityksen” luonteen paljastuttua tunnelma kuitenkin tasaantui hyvin pian, ja dj:n keikka sujui yleisöltä valtaosin itse pääesiintyjää odotellessa. Dj:n soittamat elektro-popkappaleet sopivat kuitenkin hyvin yhteen Thirty Seconds to Marsin nykytuotannon kanssa, joten sen suhteen ei valittamista.

Thirty Seconds to Mars @ Helsingin Jäähalli

Kymmenisen minuuttia iltayhdeksän jälkeen oli vihdoin Thirty Seconds to Marsin aika aloittaa oma osuutensa. Keikka alkoi ”Monolith” -introlla, ja esiintymislavaa (joka oli rakennettu lähelle kenttäkatsomomon keskustaa) ympäröineet seinät ja katto alkoivat nousta kohti korkeuksia. Thirty Seconds to Marsin edellisestä Suomen-keikasta oli ehtinyt kulua neljä vuotta, ja fanien pitkä odotus purkautui valtaisina suosionosoituksina heti keikan alusta alkaen. Varsinainen avausbiisi ”Up in the Air” paljasti myös illan ylivoimaisen ykköstähden. Aurinkolaseihin ja valkoiseen kaapuun sonnustautunut Jared Leto oli kuin suoraan avaruusoopperasta rock-konserttiin laskeutunut, ja ympäri näyttävästi lattiavalaistua lavaa jatkuvasti liikkuessaan laulajatähden energia valloitti koko jäähallin.

Thirty Seconds to Mars @ Helsingin Jäähalli

Jared Leton ottaessa kontaktia yleisöön huudatuksien tai tervehtimisen merkeissä, yksi asia kävi selväksi hyvin pian: monituhatpäinen ja sukupuolijakaumaltaan naisiin painottuva yleisö oli vankkumattomasti sitoutunut syömään laulaja-elokuvatähden kädestä. Mielistely pääesiintyjän ja yleisön välillä oli molemminpuolista, sillä Leto kiitteli yleisöä usein ja vuolaasti, kiersi lavaa ympäri aktiivisesti unohtamatta mitään katsomolohkoa, ja huomioi yleisön joukosta jopa yksittäisiä faneja juttelemalla ja lavallekin kutsumalla. Näin tapahtui ensimmäistä kertaa ennen ”Dangerous Nights” -kappaletta. Leto kutsui lavalle kaksi fania ja pyysi näitä omistamaan kappaleen kenelle haluaa, ja pitkähkön empimisen jälkeen toinen faneista päätti omistaa kappaleen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille. Jared ei aivan tähän tyytynyt ja ehdotti josko omistus kuuluisikin rumpujen takana istuvalle velipoika Shannon Letolle. Yhteisymmärryksen näin löydyttyä kappale alkoi, ja lavalle kutsuttu fanikaksikko poistui takaisin katsomoon.

Thirty Seconds to Mars @ Helsingin Jäähalli

Jared ja Shannon Leton lisäksi kirkkaasti valaistulla lavalla ei muita musikantteja ollut. Yhtyeen kolmikosta uupunutta, henkilökohtaisiin syihin vedoten kiertueen keskeyttänyttä Tomo Miličevićiä tuurasi nimettömäksi jäänyt hahmo lavan oikeassa nurkassa lattiatasossa. Kyseinen multi-instrumentalisti hoiti Tomon vastuualueet, eli kielisoittimet, koskettimet ja taustalaulun. Jaredin ja Shannonin yksinään miehittämä esiintymislava näytti suurimman osan ajasta varsin autiolta. Jaredin jatkuva liikehtiminen, tähteä useaan otteeseen varjostanut kuvaaja, lavalle kutsutut fanit, yleisöön heitetyt jättimäiset rantapallot, taustalla olleet videotaulut ynnä muu ulkomusiikillinen kohkaus tuntui välillä kuin keinolta harhauttaa yleisöä sen suhteen, että suurella ja näyttävästi valaistulla lavalla todellakin esiintyi vain kaksi muusikkoa. Jared Leton yli kaksikymmentä vuotta kestänyt ura elokuva- ja (hieman myöhemmin) musiikkimaailman parrasvaloissa on kuitenkin koulinut hänestä sen tason showmiehen, että hän pystyi lähes yksinään pitämään yllä keikan viihdearvoa sen puolitoistatuntisen keston ajan. Jo mainittujen temppujen lisäksi Leto yhdessä vaiheessa kuvasi keikkaa livenä Instagramiin puhelimellaan, mikä innosti sosiaalisen median parissa kasvaneita nuoria faneja entisestään. Encoren ja samalla koko keikan päättäneen ”Closer to the Edgen” aikana lavalle päässeiden riemastuneiden fanien määrä laskettiinkin jo kymmenissä.

Thirty Seconds to Mars @ Helsingin Jäähalli

Henkilökohtaisena harmituksen aiheena keikalla kuultiin yhtyeen itselle tärkeimmiltä kahdelta ensimmäiseltä albumilta vain yksi biisi, ”The Kill (Bury Me)”. Setti koostuikin hyvin tasaisesti kolmen viimeisimmän pitkäsoiton kappaleista, joista itselleni tunnistettavin oli joka puolella radiotaajuuksilla soinut ”City of Angels”. Varsin tuntemattomaksi jäänyt materiaali antoi itselleni hyvin aikaa keskittyä esityksen tarkkailemiseen. Jo mainittujen huomioiden ohella sounditkin toimivat korvatulppien kanssa varsin hyvin, tosin nyt ohjelmistossa olikin lauluvetoista elektropop-rockia raskassointisen ja livenä helposti puuroutuvan metallimusiikin sijaan. Ja vaikkei se settilista allekirjoittanutta miellyttänytkään, eivät Thirty Seconds To Marsin tarjoama häikäilemätön fanipalvelu ja yleisön vastavuoroisesti osoittama haltioituminen jättäneet sijaa yrmeydelle vanhan materiaalin fanillekaan. Siitäkin huolimatta mielessä kävi, että olisi ehkä kannattanut hyödyntää jompi kumpi niistä aivan ensimmäisistä tilaisuuksista nähdä bändi Suomessa. Keikka oli kokonaisuutena hyvä, ja yhtyeen todistaminen livenä pyyhki pois yhden kohdan pitkän ajan to do -listaltani. Tyytyväinen täytyy jo senkin puolesta siis olla. Itselleni kuitenkin seuraava syy vääntäytyä yhtyeen keikalle lienee paluu raskaampaan ilmaisuun, tai uran alkuaikoja nostalgisoiva teemakiertue.

Thirty Seconds to Mars yleisöä @ Helsingin Jäähalli

Teksti: Ossi Kumpula

Kuvat: Anssi Ruuska

 

 

Kommentit