Pariisin Kevät julkaisee uuden albuminsa helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.12.2016

Pariisin Kevät 2016Pariisin Kevät julkaisee 3. helmikuuta kuudennen albuminsa ”Kuume”. Elektronisempaan suuntaan tähyävä kokonaisuus rakentui workshop-tyylisesti pitkin vuotta 2016 erilaisissa lokaatioissa. Kuumetta tehtiin mm. Artlab-studiolla Helsingin Vallilassa, Tallinnan Vanhassakaupungissa, Äänilouhoksella, Etelä-Savossa sekä Luolassa. Albumin tuottajina toimivat Arto Tuunela ja Artturi Taira. Albumilta on aiemmin julkaistu singlet ”Tiputa sun aseet” ja ”Hei mä soitan sulle ihan kohta”.

Albumin julkaisua juhlistetaan keikan muodossa Helsingin The Circuksessa julkaisupäivänä 3. helmikuuta. Syksyllä mm. Helsingin Tavastia-klubin sekä Tampereen Pakkahuoneen ennakkoon loppuunmyynyt PK julkaisi tänään myös tulevan kevään ensimmäiset vahvistuneet keikkapäivämäärät. Tänä vuonna yhtyeen voi nähdä livenä vielä Provinssi goes Viking Line -risteilyllä.

Keikat:
29.12. TURKU, Provinssi-risteily, Viking Grace
pe 3.2. HELSINKI, The Circus
pe 10.2. KUOPIO, Lunta Ilosaaressa / Kuopio-halli
la 11.2. JOENSUU, Lunta Ilosaaressa / Joensuu Areena
pe 17.2. EURAJOKI, Club 8
la 25.2. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
la 4.3. TAMPERE, Olympia
pe 10.3. KOUVOLA, House Of Rock
la 11.3. JÄRVENPÄÄ, Blackpool
su 19.3. Tba
to 30.3. HELSINKI, Viking Mariella
la 8.4. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo
to 13.4. PORI, Bar Kino
la 29.4. HELSINKI, Virgin Oil

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

pariisin-kevat-kuume-2017Pariisin kevät: Kuume
1. Pilvissä
2. Kuume
3. Kuu katoaa
4. Hullu
5. Hei mä soitan sulle ihan kohta
6. Matkalla sun luo
7. Tiputa sun aseet
8. Liukuovet
9. Vielä vähän matkaa tähtiin
10. Kuka sulkee sun silmät

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat