Pet Shop Boys ja Shamir esiintyvät Flow’ssa lauantaina

Kirjoittanut Teemu Hakala - 27.3.2015

Flow Festival 2015Englannin menestynein pop-duo Pet Shop Boys sekä amerikkalaislupaus Shamir nähdään Helsingissä 15. elokuuta. Flow Festival julkisti tähän mennessä varmistuneen ohjelman päiväjaon aiemmin tällä viikolla.

Pet Shop Boys saapuu Flow Festivalille Electric World Tour -kiertueellaan. Keikalla nähdään muiden muassa esiintyjien ja tanssijoiden kanssa vuorovaikutuksessa eläviä visuaaleja sekä upea valo- ja lasershow. Elektronisen pop-musiikin kenttää useita vuosikymmeniä hallinnut Pet Shop Boys on myynyt yli 50 miljoonaaa albumia ja saanut tunnustusta esimerkiksi Brit Awards -palkinnoilla. Pet Shop Boys on esiintynyt Helsingissä viimeksi vuonna 2009.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Shamir on puolestaan omalla tanssittavalla musiikillaan yksi tämän hetken kiinnostavimmista tulokkaista. Hänen viime vuonna ilmestynyt EP:nsä Northtown saavutti laajalti kiinnostusta. Hänen ensimmäinen kokopitkä albuminsa Ratchet julkaistaan 19. toukokuuta.

Varmistuneita esiintyjiä vuoden 2015 Flow Festivalille ovat myös mm. Alt-J (UK), Beck (US), Belle and Sebastian (UK), Florence + The Machine (UK), Flying Lotus (US), Foxygen (US), Future Islands (US), Major Lazer (US), Róisín Murphy (IE), Run The Jewels (US), Todd Terje live (NO) ja The War On Drugs (US). Lisää artistijulkistuksia on luvassa keväällä.

Flow Festivalin varmistuneet kumppanuudet vuodelle 2015 ovat pääyhteistyökumppani Lapin Kulta, mediakumppanit Basso, Clear Channel ja Helsingin Sanomat / Nyt sekä kumppanit American Express, H&M, Stop Teltat, Taideyliopisto ja Yellow Tail. Lisää kumppaniuutisia on luvassa myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.flowfestival.com
www.facebook.com/FlowFestival
www.twitter.com/FlowFestival
www.instagram.com/flowfestivalhelsinki

Luetuimmat

Uusimmat