Pike’s Edge – All Of Our Beauty

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 21.12.2016

pikes-edge-all-of-our-beauty-coverPike’s Edgen ”All Of Our Beauty” on rujoa kuunneltavaa. Kahden kitaristin, Lukas Danningerin ja Marin Kostekin, kombinaatio, Ross Reitmeierin tiukka rumputyöskentely, Michael Titzen jyrisevä basso sekä vokalisti Fikret Pike Mujkicin vihainen örisevä ääni synnyttävät yhtyeen raskaan äänimaailman. Saksalainen bändi kuulostaa paikoin yllättävänkin raskaalle, ja jonkinlaista sielunveljeyttä ruotsalaiseen Sparzanzaan on havaittavissa niin melodian kuin synkistelevien lyriikoidenkin suhteen. ”All Of Our Beauty” on yhtyeen toinen albumi, ja se ilmestyi marraskuun lopussa sopivasti pimeiden talvi-iltojen fiilistelyä varten.

Täysipitkä alkaa kahdella vauhdikkaalla ja raskaalla kappaleella, jotka ottavat oksat pois. ”Save Me” jatkaa samoilla jäljillä, mutta hivenen kevyempänä, ja sen kertosäe on selkeästi tarttuvampi kuin aiempien. ”Faded Shadow” on Pike’s Edgen kevyempää antia. Mieleen tuli väkisin ajatus, että tämä on ”pakollinen” pehmoilukappale. En ollut aluksi vakuuttunut kappaleesta, vaikka siinä kuullaankin myös raskaampaa soundia sekä Mujkicin äkäistä huutoa. Usean kuuntelukerran jälkeen kappaleelle kuitenkin siedättyi, eikä se kuulostaa yhtään huonolta.

”Just Go To Hell” on vihainen tylytys, jonka lyriikoista paistaa sydänsurut. Kappaleen äänimaailma on väkivahva, mutta kertosäkeissä se muuttuu uhkaavasta mahtipontiseksi. Yksinkertaisuudestaan huolimatta ”Just Go To Hell” on nerokas kappale. ”Hypocrite” jatkaa tylyttävällä linjalla, josta siirrytään ”House Of Bonesiin” synkistelemään omaa pahuutta ja mässäilemään intohimolla. Levyn päättävä ”Oldboy” on äänimaailmaltaan yhtä väkevää metallia kuin aiemmin, ainoastaan vokalistin laulutyyli on poikkeava – kertosäkeissä Mujkic laulaa aluksi hiukan haparoivasti, mutta muuttaa ääntää myös puhtaammaksi ja pehmeämmäksi. ”Oldboy” ei ole hullumpi päätös täysipitkälle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”All Of Our Beauty” ei tarjoa metallin saralla mitään vallankumouksellisen uutta, mutta Pike’s Edgen äänimaailmassa on kuuluisaa ”sitä jotakin”, josta itse pidän. Saksalaisorkesteri todistaa kykenevänsä soittamaan pätevää metallia, joka ei kalpene vertailussa muiden rinnalla.

8/10

Kappalelista:

  1. Denial Of Service
  2. Blind Side Of You
  3. Save Me
  4. Faded Shadow
  5. Tides Of Time
  6. Just Go To Hell
  7. Hypocrite
  8. House Of Bones
  9. Oldboy

Pike’s Edge Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat