K-X-P @ Tavastia

Pitkä odotus palkittiin – Skinny Puppy ja K-X-P Tavastialla 16.6.2017

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.6.2017

Industrial-musiikin ystävien pitkä odotus palkittiin viimein menneenä perjantaina, kun genren kanadalainen suunnannäyttäjä Skinny Puppy saapui ensimmäistä kertaa Suomeen konsertoimaan. Helsinki oli valikoitunut yhtyeen 13 keikkaa kattaneen Down the SocioPath -Euroopan-kiertueen päätöskohteeksi.

K-X-P @ Tavastia

Illan avasi helsinkiläisbändi K-X-P, joka oli lainkaan liioittelematta jälleen aivan naurettavan kova. Kahden edustajan voimin esiintynyt lämmittelyakti tarjosi lyhyehköstä setistä huolimatta varsin viihdyttävän ja monivivahteikkaan esityksen, jonka aikana ajankulu tuntui hämärtyvän. Ulkoisesti riisuttu esitys antoi musiikin puhua puolestaan.

K-X-P @ Tavastia

Voisi kuvitella, että olisi kova paikka lämmitellä niinkin ylhäistä ryhmää kuin Skinny Puppy, mutta K-X-P onnistui pestissään mainiosti. Valtaosa yleisöstä alkoi ilmaantua lavan läheisyyteen kuitenkin vasta esityksen loppupuolella. Tavastian hiljalleen täyttyessä huomio kiinnittyi puolestaan siihen, kuinka monipuolisen joukon eri-ikäisiä musiikkidiggareita ainutlaatuinen ilta oli houkutellut paikalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Skinny Puppy @ Tavastia

Skinny Puppy on tunnettu omaperäisestä esiintymistyylistään eikä Tavastian keikalla poikettu totutusta linjasta. Yhtyeen astellessa lavalle huppujen alla piilottelu sai jäädä ja yleisöä hemmoteltiin alkupaukkeista lähtien kokonaisvaltaisen audiovisuaalisella elämyksellä. Oma ymmärrykseni Skinny Puppysta oli ennen keikkaa pyörinyt vain yhtyeen musiikin ympärillä, minkä johdosta sain varsinaisen shown aikana kokea monia positiivisia yllätyksiä.

Skinny Puppy @ Tavastia

Skinny Puppyn ulkomusiikillisesta annista riittäisi luennoitavaa, mutta en ollut yleisön seassa saati tänäkään päivänä varma mitä lavalla oikein edes tapahtui. Vokalisti Nivek Ogre saapui lavalle sonnustautuneena joksikin sarvipäiseksi kuvajaiseksi, ja asu pelkistyi riepu rievulta inhimillisemmäksi. Show pyörikin enemmän vokalistin performanssin ympärillä, joskin ympäröivä jäsenistö otti osaa tarinaan muun muassa puvustusavustajien roolissa. Esitys näytti todella hyvältä.

Skinny Puppy @ Tavastia

Loppupäässä keikkaa sähellys lavalla jäi vähemmälle, ja yhtye keskittyi soittamiseen. Reilun tunnin aikana oli ollut niin monta katseenvangitsijaa, että visuaalisten ärsykkeiden hiipuessa energiatasoni laski ja päädyin salin takaosaan tarkastelemaan esityksen muita osatekijöitä. Tämä ei tuntunut olevan muun yleisön tilanne: Skinny Puppyn keikka tulee jäämään mieleeni teatraalisuuden lisäksi energisen ja silminnähden haltioituneen yleisön johdosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Skinny Puppy @ Tavastia

Mitä tulee musiikkiin, oli Skinny Puppy livenä yhtä lumoava kuin mitä sen jo ennakkoon ajattelin olevan. Raskaiden komppien ja herkullisten melodioiden liitto yhdessä lavashown kanssa saivat aikaan niin uniikin esityksen, että suosittelen lämpimästi tulevia keikkoja jokaiselle jo ihan kokemusmielessä.

Teksti: Maija Kietäväinen
Kuvat: Sami Eräluoto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat