Placebo 20-vuotisjuhlakiertueellaan Helsinkiin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.3.2016

PlaceboBrittiyhtye Placebo suuntaa maailmankiertueelle lokakuussa juhlistaakseen platinaa myyneen ”Placebo”-debyyttialbuminsa 20-vuotisjuhlaa. Placebo saapuu konsertoimaan myös Helsinkiin, Hartwall Arenalle, torstaina 20. lokakuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy tämän viikon perjantaina 18. maaliskuuta Lippupisteessä.

Yhtye lupaa, että keikoilla kuullaan koko uran kattava valikoima kappaleita. Solisti Brian Molko kertoo: ”Sanotaanko, että tulemme soittamaan biisejä, joista olen vannonut ettemme enää koskaan soittaisi. Uskon, että on aika, että tietoisesti otamme huomioon mitä suuri osa Placebo-faneista todella haluaa kuulla. He ovat olleet hyvin kärsivällisiä meidän kanssamme, sillä soitamme harvoin kaupallisesti kaikkein menestyneintä materiaaliamme. 20-vuotisjuhlakiertue tuntuu oikealta ajalta tehdä niin. Se on aikomuksemme. Tämä kiertue on nimenomaan faneillemme ja mahdollisuus myös meille palata alkuvuosien materiaalimme pariin. Jos haluaa nähdä meidät soittamassa kappaleita kuten ’Pure Morning’ ja ’Nancy Boy’, joita emme ole soittaneet lähes kymmeneen vuoteen, niin kannattaa tulla näille keikoille! Luvassa on myös yllätyksiä.”

KONSERTTI:
Placebo (UK) – 20 Years Of Placebo
To 20.10.2016 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin pe 18.3.2016 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 64,50 / 59,50 / 54,50 euroa Lippupisteestä

Faniklubin ennakkomyynti: ke 16.3. klo 11 alkaen www.aplaceforustodream.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat