Procol Harum Suomeen lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.4.2013

Protocol HarumProgressiivisen rockmusiikin legendoihin lukeutuva Procol Harum, keulakuvanaan pianisti-lauluntekijä Gary Brooker, saapuu Suomeen lokakuussa. Brittiläisyhtye konsertoi Kulttuuritalolla, Helsingissä, tiistaina 8. lokakuuta. Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 6. toukokuuta Lippupalvelussa.

Procol Harum tunnetaan edelleen parhaiten sinfonisesta klassikkokappaleestaan ”A Whiter Shade of Pale”, joka sai julkaisunsa vuonna 1967. Kappaleen mieleenpainuva urkumelodia kuulunee ansaitusti rockhistorian tunnetuimpiin ja biisi onkin soinut lukuisissa eri yhteyksissä aina elokuvista lähtien.

1960-luvun alkupuolella perustettu Procol Harum aloitti keikkailun vuonna 1967 soittamalla Jimi Hendrixin lämmittelijänä Lontoossa. Procol Harumin omintakeinen musiikkityyli nosti yhtyeen ennätysnopeasti myyntilistojen kärkeen ja menestystä löytyi erityisesti yhtyeen kotimaassa Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Yhtye kuitenkin hajosi vuonna 1977.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paluun esiintymislavoille yhtye teki vuonna 1991 ”Prodigical Stranger” -albumin myötä. Vuonna 1997 yhtye juhlisti näyttävästi tuolloin 30-vuotiasta ”A Whiter Shade Of Pale” -kappalettaan. Yhtyeen fanit perustivat juhlakonserttien yhteydessä nettiin Beyond the Pale -yhteisön, joka on omalla innokkuudellaan edesauttanut Procol Harumin uutta nousua ja yhtyeen pitämistä aktiivisena keikkarintamalla.

Tällä vuosituhannella Procol Harum on keikkaillut tasaisesti ja julkaissut fanien iloksi myös uutta studio- ja live-materiaalia useana vuonna. Viime vuonna sai julkaisunsa Henry Scott-Irvinen julkaisema kirja ”Procol Harum – The Ghosts Of A Whiter Shade Of Pale”, joka keräsi suuresti kehuja ja antaa kattavan kuvan yhtyeen pitkästä urasta.

KONSERTTI:
Procol Harum with Gary Brooker
Ti 8.10.2013 klo 19.30 Helsinki, Kulttuuritalo

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ma 6.5.2013 klo 9
Toimituskuluineen alkaen 59,50 / 49,50 euroa Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Luetuimmat

Uusimmat