Progressiivisen melodeathin toinen tuleminen: Damnation Planin uusi albumi Kaaoszinen ensisoitossa

Espoolainen progressiivista melodista death metallia soittava Damnation Plan julkaisee perjantaina 10. päivä maaliskuuta uransa toisen albumin ”Reality Illusion” Inverse Recordsin kautta. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa tarjoaa nyt lukijoilleen perjantaihin asti mahdollisuuden kuunnella yhtyeen tuoreen tuotoksen kokonaisuudessaan sivustonsa kautta: 

Yhtyeen kappaleista vastaava bändissä rumpuja soittava Jarkko Lunnas on kommentoinut albumin kappaleita seuraavasti:

INTRO
Eri instrumentein kasvava Intro virittää ja petaa varsinaisen levyn startterin – Beyond These Wallsin. Irroitimme Beyond These Wallsiin rakennetun alustavan osan omaksi raidakseen, jotta päästään asiaan tarvittaessa myös suoraan, eli levyn ensimmäiseen varsinaiseen kappaleeseen!

BEYOND THESE WALLS
Vielä tänäkin päivänä muinaisten ihmisten kirjoittamat uskomukset ja satuolennot määrittävät miljoonien ihmisten elämän, mahdollisesti jopa naapurissasi. Kappale kertoo uskomuskuplasta irtaantumisesta, oman tien löytämisestä ja silmien avautumisesta todellisuuteen. Halusin tehdä vielä aggressiivisemman ja nopeamman biisin kuin ensimmäisen levymme Blindsighted. Tuttuun tapaan haastavasti rytmitetty kappale ja melodinen kertosäe. Maksimaalista tarkkuutta vaativa biisi soittaa oikein ja tiukasti. Biisin loppuosa ajaa sisään laulukarkeloihin Asimin, joka aloittaa vuorostaan seuraavan kappaleen.

RULERS OF TRUTH
Voiko totuuden lukea voittajien kirjoittamista historiankirjoista ja uutisista? Kuinka paljon koulussasi opetettiin asioiden kyseenalaistamista? Progemetallikappale (as we see it) intensiivisillä puhtailla lauluilla vuorotellen melodeath sävyisillä huuto-osuuksilla + paljon lead-kitaraa. Kaiken kaikkiaan siis – as we like it!

RISE OF THE MESSENGER
Keskuudessamme on sankareita jotka uhraavat maineensa ja elämänsä muiden paremman ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden puolesta, saaden palkkioksi parhaimmillaan kuolemantuomion. Suoraviivainen, jälleen kerran voimakkaisiin aggressiivisiin rytmityksiin perustuva biisi massiivisella kaksiosaisella kertosäkeellä, jota ounastelimme demotellessamme sitä ensi kertaa olevan kenties jopa tähän astisista paras kertosäkeemme…?

BLINDED FAITH
A modern stone age reform – and we cease to evolve! Ensimmäinen uudelle levylle tarkoitettu biisi & riffi, joka juontui uuden toteutuksen saaneesta vanhemmasta demoriffistä. Raskas poljento in le traditional’ style of Damnation Plan!

THE EMPOWERMENT
Tunnelmallinen, raskasrakenteinen vuorenhuippuja maaleileva instrumentaali. Sisältää myös kenties tähän astisistamme mehukkaimman soolokitaraosuuden!

MAZE OF DESPAIR
I shed my skin over the past I lived for! Tuorein Damnation Plan kappale. Biisi rakentui n. 1-2 viikkoa ennen rumpustudion alkua levyn nimikkobiisiin alunperin tarkoitetun lauluidean lähteiltä. Ilmeisesti jokaisella Damnation Plan levyllä pitää olla ainakin yksi power balladi?

IRON CURTAIN FALLS
Onko saapuvan kehityksemme tavoitteena rakentaa ihmisestä kone tai jumala, joka on mahdollisimman etäinen muisto ihmisestä? Milloin tuleva ihmisen ja teknologian yhteenliittäminen kääntyy meitä vastaan? Jo edellisen levyn ajoista olemassa ollut aihio, joka saatiin vietyä asianmukaisesti loppuun tälle levylle. Rytmillisesti haastava säkeistö jonka ympärille koko biisin idea aikoinaan rakentui.

REALITY ILLUSION
Levyn nimikkoraita joka kertoo mm. tuskasta seurata hyväuskoisen hyvinvointiyhteiskunnan vieraantumisesta todellisuudesta, ja siitä koituvista seurauksista. Kappale oli levyn eniten harmaita hiuksia aiheuttanut biisi rakentaa lopulliseen muottiinsa ilman kompromissejä. Lopputuloksena on kenties yksi monipuolisimmista, raskaimmista ja melodisimmista Damnation Plan kappaleista.

A CHAPTER IN GREED
Kuinka paljon onkaan mahdollista saada anteeksi poliittisella korrektiudella ja hymyilemällä? Instrumentaali talk-trackin kera, joka toimii eräänlaisena introna myös varsinaisen levyn päättävälle Final Destinationille. Lead-kitaristimme Antti otti tämän instrumentaalin lopulta ns. haltuun.

FINAL DESTINATION
Poikkeuksellisen tarinallinen Damnation Plan sanoitus, jossa ollaan edetty tilanteeseen että ainoastaan ns. viimeinen oljenkorsi on käyttämättä. Eeppinen varsinaisen levyn päättävä puhtaiden laulujen dominoiva progemetalliteos ja vaiherikas matka kohti viimeistä määränpäätä.

DON’T TALK TO STRANGERS
Ensimmäiselle levyllemme coveroimme Arnold-klassikkojen ”The Terminator” ja ”The Running Man” teemamusiikit. Uusi levykin vaati siis myös jonkun coverin. Pop-biisien metalliversiointi vaihtoehdoista päädyimme modernisoimaan metallisen version Ronnie James Dio:n klassikosta Don’t Talk To Strangersistä – in the style of Damnation Plan!

Ennakkotilaa ’Reality Illusion’ nyt Levykauppa-X:stä:
https://www.levykauppax.fi/artist/damnation_plan/reality_illusion/#513006

Lue lisää aiheesta

Godhead Machinery julkaisi ensimmäisen singlen debyyttialbumiltaan: katso lyriikkavideo Godhead Machinery Ruotsalainen äärimetalliyhtye Godhead Machinery julkaisi ensimmäisen singlen "Praise The Flesh" tulevalta debyyttialbumiltaan, j...
Mystiikkaa parhaassa paketissa – Sapatan Satanibator   Tampereelta on aikojen saatossa noussut ties minkälaista valtavirran muusikkia: on Juicea, on Petri Nygårdia ja on Popedaa. Samalle menestyk...
Lohduttomia tarinoita maailmansodista – arviossa Nighonin ”The Somme” Pietarsaarelainen sinfoniallista industrial metalia soittava Nighon julkaisi toukokuun alussa toisen albuminsa. ”The Somme” on verinen, synkkä ja real...
Red Moon Architect taituroi hämärän rajamailla Kesä tulee, mutta ei hätää! Kouvolalainen Red Moon Architect julkaisee kolmannen albuminsa nimeltä ”Return of the Black Butterflies” ja pimentää s...