Project: Midnight ei yllä ”The First Encounter” -albumillaan niin korkealle kuin voisi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 5.11.2017

Project: Midnightin vokalisti-kitaristi Mirco Kleinfeldin artikuloinnissa paistaa jonkin verran saksan kielen aksentti, joka voi häiritä herkimpiä korvia. Laulu ei ole lähimaillakaan Arnold Schwarzeneggerin ääntämistä, mutta kun Kleinfeldin aksentti yhdistyy aavistuksen nasaaliin laulutyyliin, ei lopputulos varmasti miellytä kaikkia. Toisaalta vokalisti-kitaristin ääni antaa yhtyeelle persoonallisen leiman, mitä se tarvitseekin. Project: Midnightin debyytti on persoonattoman kuuloinen, mikä on sääli, sillä tämä nelihenkinen orkesteri osaa tehdä pätevää rockia. Albumi on kuitenkin kokonaisuudessaan tasaisen keskinkertainen. Vaikka ”If I Could” ja ”Say Goodbye” sisältävät aggressiivisempaa tulkintaa, eivät nekään herätä tuntemuksia tai ajatuksia. ”Phoenixissa” Kleinfeld kuulostaa hiukan Michael Monroelta, mutta tämäkään kappale ei kummemmin hetkauta.

Levyn lopusta löytyy vielä kaksi ässää, joilla Project: Midnight saa mielenkiintoa heräämään. Ensimmäinen on paikoitellen laahaava ”Slave Of Hate” ja toinen päätösraita ”Run Away”, jossa Kleinfeld laulaa yhdessä vierailevan solistin ”Nickyn” kanssa. Naissolistin ääni on pehmeä, mutta siinä on syvyyttä, minkä seurauksena Nickyn ja Kleinfeldin duetto kuulostaa hyvältä. Ihon alle kappale ei pääse, mutta dueton ja erikoisen äänimaisemansa puolesta ”Run Away” on onnistunut kappale.

Vaikka saksalaisyhtyeen soundissa on paljon omaa korvaani miellyttävää, ei ”The First Encounteria” voi kovin korkealle sijoittaa. Albumi on hyvin tasainen, siltä löytyy muutamia kokeiluja, mutta tästä huolimatta yhtye ei ole juurikaan poistunut mukavuusalueeltaan. Project: Midnightin esikoinen on helposti kuunneltava, mutta se ei saa aikaan tunteiden myllertämistä. Yhtyeen potentiaalista huolimatta ”The First Counter” on yksi rock-levy tuhansien kaltaistensa joukossa eikä tule erottumaan muista vertaisistaan. Toivottavasti Project: Midnight saisi tuotua enemmän mielikuvitusta seuraavalle julkaisulleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5½/10

Kappalelista:

  1. The Spirit Of Humanity
  2. Maze Of Time
  3. If I Could
  4. Light
  5. Say Goodbye
  6. Phoenix
  7. Right Here Right Now
  8. Slave Of Hate
  9. Don’t Hide Your Self
  10. Run Away (Feat. Nicky)

Project: Midnight Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat