Kuva: Assi Viljanen

Provinssissa energisesti rokannut Airbourne kahdelle klubikeikalle Suomeen lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.7.2017
Kuva: Assi Viljanen

Tämän kesän Provinssi-festivaalilla rokannut Airbourne saapuu lokakuussa keikoille Suomeen. Viime syksynä kehutun ”Breakin’ Outta Hell” -albuminsa julkaissut australialaisyhtye esiintyy Helsingin The Circuksessa torstaina 19. lokakuuta ja Turun Logomossa perjantaina 20. lokakuuta. Keikkojen lipunmyynti käynnistyy maanantaina 31. heinäkuuta.

Airbourne on noussut lyhyessä ajassa ”Runnin’ Wild”, ”Rivalry” ja ”Breakin’ Outta Hell” -hittiensä siivittämänä yhdeksi maailman suosituimmista hard rock -bändeistä. Yhtyeen soundi ja asenne ovat hakeneet vertailukohtia AC/DC:n, Def Leppardin, Thin Lizzyn ja Motörheadin kaltaisista legendoista, vaikka juuri Airbournen tuore ote hard rockiin on kerännyt eniten ylistystä. Livenä yhtye tarjoilee show’n, joka on aivan omaa luokkaansa.

Airbournen musiikkia on päästy kuulemaan peleistä (mm. Guitar Hero, Rock Band, NHL) elokuviin, ja onpa yhtyeen kappale päätynyt WWE-showpainin tunnusmelodiaksikin Yhdysvalloissa. Bändin tuorein albumi ”Breakin’ Outta Hell” julkaistiin viime syksynä ja sen nimibiisi on noussut isoksi rockhitiksi ympäri maailmaa. Tuolloin yhtye vieraili myös Suomessa esiintyessään Volbeatin lämppärinä loppuunmyydyllä Hartwall Arenalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Airbourne (AU) – Breakin’ Outta Hell Tour
To 19.10.2017 The Circus, Helsinki
Ovet klo 19, ikäraja K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 41 euroa Ticketmasterista ma 31.7.2017 klo 9 alkaen

Pe 20.10.2017 Logomo, Turku
Ovet klo 19, ikärajaton / K-18
Liput palvelumaksuineen alkaen 41 euroa Lippupisteestä ma 31.7.2017 klo 9 alkaen

Tapahtuma Facebookissa:
https://www.facebook.com/events/129271714338482

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat