Qstock -festivaali ehdolla Euroopan parhaaksi keskisuureksi festivaaliksi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.10.2015

Qstock 2015Oululainen Qstock-festivaali on toistamiseen ehdolla Euroopan parhaaksi keskisuureksi festivaaliksi. Festivaaleja ja niiden pääesiintyjiä rankkaavan European Festival Awards -kilpailun eri kategorioiden voittajat julkistetaan Eurosonic Noorderslag -festivaalin yhteydessä Groningenissa Hollannissa tammikuussa.

Tänä vuonna yleisö pääsee valitsemaan kilpailun kymmenen kärkiehdokasta, joiden pohjalta alan ammattilaisista koottu raati tekee lopullisen valintansa. Yleisön antamat äänet suhteutetaan jokaisen festivaalin kapasiteetin mukaan, joten pienemmillä festivaaleilla on yhtä hyvä mahdollisuus menestyä kuin isommilla.

Yleisöäänestys jatkuu torstaihin 12.11. klo 21 saakka osoitteessa eu.festivalawards.com . Äänestäjät osallistuvat arvontaan, jonka palkintoina ovat iPad Mini sekä kaksi VIP-lippua jokaiselle voittavalle festivaalille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa järjestettävä Qstock on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista festivaaleista. Viime kesänä tapahtuma oli edellisvuosien tapaan loppuunmyyty keräten 32 000 festivaalivierasta kahden päivän aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat