Qstock loppuunmyyty neljättä kertaa peräkkäin

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.7.2016

Qstock 2016Oululainen Qstock-festivaali oli loppuunmyyty jo neljäntenä kesänä peräkkäin keräten Kuusisaaren ja Raatin alueelle jälleen 32 000 kävijää kahden päivän aikana.

Pääosin kauniissa hellerajaa kolkutelleessa kesäsäässä läpiviedyn Qstockin ohjelmisto tarjosi musiikkielämyksiä moneen makuun. Perjantaina päälavalla esiintynyt ruotsalainen The Cardigans keinutti yleisöä niin omilla hiteillään kuin Nina Perssonin suomeksi laulamalla Itämaista rakkautta -tangollakin, ja illan päätti Cheek näyttävällä pyroshow’llaan.

Lauantaina Robin houkutteli lapsiperheet festivaalialueelle heti puoliltapäivin. Tänä vuonna vapaarannekkeen saaneita alle 10-vuotiaita olikin kaksinkertainen määrä aiempaan verrattuna. Lauantain ulkomaanvieraista amerikkalainen maailmantähti Anastacia otti yleisön tyylikkäästi haltuun ja englantilainen The Prodigy veti jalat alta strobotykityksellään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Qstock jätti myös jäähyväiset Koomalavan kotina olleelle Kuusisaaren tanssipaviljongille, joka puretaan alueelle rakennettavan tapahtumapuiston alta. 60 vuotta palvelleen paviljongin viimeinen esiintyjä sai kunnian olla Saimaa.

Festivaalin Chill Out -puistoon tuodun Hyvän tahdon Vegas -pelialueen hääseremoniapaikka sai erinomaisen vastaanoton. Kaikkiaan 11 paria meni naimisiin ja yksi pari uusi valansa.

Viikonlopun ainoa ikävä hetki sattui perjantain alkuiltaan, kun sisääntuloportin rannekkeenvaihtopiste ja turvatarkastus ruuhkautuivat valtavan ihmismassan rynnittyä alueelle juuri ennen SANNIn keikkaa – siitäkin huolimatta, että rannekkeita oli vaihdettu etukäteen ennätysmäärä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jatkossa meidän pitää varautua paremmin siihen, että koko väkimäärä tulee lyhyen ajan sisällä sisään alueelle. Aiempina vuosina siinä on ollut enemmän porrastusta. Turvatarkastusta pitää myös pyrkiä kehittämään ja nopeuttamaan”, festivaalipäällikkö Mikko Forstén toteaa.

Ensi kesän 15. juhla-Qstock järjestetään 28.-29.7.2017.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat