Quake The Earthin tuore musiikkivideo Kaaoszinen ensinäytössä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.5.2015

Quake The Earth 2015Quake The Earth työstää parasta aikaa uutta albumiaan, joka kantaa nimeä ”Declaration of War”. Levyltä on jo kotvan aikaa sitten julkaistu videosinkkuna ”The Legacy We Leave” kappaleen esiversio, joskin levylle sekin on vielä laitettu uusiin puihin. Nyt on vuorossa levyn toinen maistiainen ja jälleen videon muodossa. ”Always Us” edustaa hieman raskaampaa bändin antia ja levy tulee sisältämään bändin osaamista laidasta laitaan. Ompa sekaan saatu jopa yksi suomenkielinenkin biisi. Quake The Earth ei ole aiemminkaan genremäärittelyistä tai rajoista välittänyt, vaan kulkee juurii niitä polkuja, mitkä herroille hyvälle tuntuvat vaikka tokikin anti pysyttelee siellä tanakammalla puolella kiitettävästi metallin sekä hardcoren kohdatessa vasaran alla alasimella. Kaaoszine yhteistyössä yhtyeen kanssa tarjoaa nyt lukijoilleen katsottavaksi tuoreen ”Always Us ” musiikkivideon. Voit katsoa videon tästä: 

Always Us” videon on kuvannut ja ohjannut Joona Mäki (Unik Media), joka on tehnyt aiemmin videoita mm. Apinalle sekä The Man Eating Treelle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Declaration of War”:n julkaisupäivämäärästä ei ole vielä tietoa, sillä Quake The Earth etsii myös uusia kumppaneita rinnalleen mm. julkaisijan osalta. Levyä bändi on työstänyt itse Mastervox studiolla Oulussa Ilmarisen Immun avustamana ja miksauksesta, sekä masteroinnista vastaa ääniguru Janne Huotari.

Kovana livebändinäkin tunnettu Quake The Earth on myös ottanut suuntimikseen ulkomaita ja keikkoja on luvassa muun muassa Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Portugalissa, niistä ensimmäisenä heinäkuussa Tukholmassa. Kotimaata bändi kiertää syksyllä yhdessä Ruotsalaisen The Duskfallin kanssa.

”Declaration Of War” kappalelista:
1. Silence Is Golden?
2. The Ash of Phoenix
3. Blood in Blood Out
4. Modern Slaves
5. Who Will Rise
6. Declaration Of War
7. The Legacy We Leave
8. Separate The Negativity
9. Always Us
10. Vitun Lampaat

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.quaketheearth.com
www.facebook.com/quaketheearth

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat