Raaka-aine, Elvis ja tontut – hulvaton ilta rock club Marksissa

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 12.12.2016

raaka-aine1Suomirock-yhtye Raaka-aine julkaisi elokuussa neljännen täysipitkänsä ja aloitti kiertueen uuden levynsä kunniaksi syyskuussa. Kiertue päättyi viime lauantaina Joensuussa rock club Markissa. Kiertueen viimeisestä keikasta huolimatta yhtye ei osoittanut väsymyksen merkkejä, vaan tarjosi viihdyttävän keikkaillan ja näytti, että suomirock on hengissä ja voi hyvin.

En edes muista milloin viimeeksi olen tullut kotiin vasta kolmelta aamuyöstä. Yhtyeen oli määrä aloittaa esiintymisensä noin puolen yhden maissa, mutta aloitus tapahtui lähempänä yhtä. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt itseäni, eikä paikalle kerääntynyt ihmisjoukkoa. Yleisö koostui pääosin 20-35-vuotiaista, mutta myös vanhempia faneja oli paikalla. Yleisössä vaikutti olevan paljon yhtyeen faneja, sillä jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua eturivi oli täynnä. Yhtyeen lava ei ollut järin iso, sillä Marksin sali on melko pieni. Baarin omistaja on viime vuosien aikana vaihtunut ja myös sen myötä järjestys salissa, mutta parempaan päin. Ennen esiintymislava oli lähes keskellä salia, kun nyt se on siirtynyt nurkkaan. Sali ei ole myöskään kovin korkea, joten tunnelma oli senkin puolesta tiivis. Ahtaissa tiloissa on kuitenkin se etu, että yleisö ja yhtye pääsevät lähemmäksi toisiaan ja näin keikkakokemuksesta tulee entistä intensiivisempi.

raaka-aine8

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Heti keikan alusta itselleni tuli selväksi, että Raaka-aineen jäsenet ovat huumorimiehiä. Kun teatraalinen alkuraitamusiikki oli ohi, vokalisti asteli lavalle Elviksenä ja muu yhtye neljänä vähäpukeisena tonttuna, joilla oli tonttulakit päässä ja sukat lämmittämässä genitaalialueitaan (bändi mainitsi myöhemmin tonttujen ja Elviksen olleen ”epävirallinen” lämmittelijä). Tontut Elviksen johdolla lauloivat iloisesti ”kuinka kaikki ovat munasillaan” ja hämmentynyt yleisö reagoi eri tavoin, kuitenkaan poistumatta paikalta. Tällaisesta tempauksesta voisi toki ajatella, että eikö yhtye ota itseään tosissaan? Itse näkisin asian niin, että yhtye soittaa musiikkiaan tosissaan, muttei pelkää itsensä nolaamista. Eikä rock ’n’ rollin pidä olla naamat vakavana soittamista, vaan huumori kuuluu asiaan. Ja olihan alkutempaus omalla kierolla tavallaan hauska veto! Vastaavan en ole vielä törmännyt. Alkushokin jälkeen yhtye vetäytyi backstagelle vaihtamaan asiallisemman vaatetuksen ja sitten keikka polkaistiinkin käyntiin uuden albumin annilla.

raaka-aine10

Keikalla kuultiin luonnollisesti paljon kappaleita uusimmalta levyltä, mutta tietenkin myös vanhempia kappaleita. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä oliko kappale vanhaa vai uutta tuotantoa, koska yleisö tuntui ottavan kaiken innostuneesti vastaan. Ainakin parissa ensimmäisessä eturivissä ja esiintymislavan oikealla yleisö oli täysin yhtyeen lumoissa. Ja ihmekös tuo, Raaka-aine soitti pursuavalla energialla ja täydellisellä heittäytymisellä kappaleita toisensa jälkeen ulos, joten yleisö ei voinut jäädä kylmäksi. Yleisö pääsi nauttimaan ”Narsistin Päiväkirjan” vaihtoehtoisesta versiosta, jossa kertosäkeiden lauseet ”tekojensa mittainen mies/ja sana pitää” olivat humoristisesti korvattu ”helvetin komea mies/ja kova panee”-sanoilla. Myös hauskat välispiikit ja pienet tapahtumat pitivät huolen, että tunnelma pysyi Marksin salin matalassa katossa. Raaka-aine selvästi nautti esiintymisestään – kitaristit kiusasivat toisiaan poikamaisella asenteella ja hymy oli yhtyeen jäsenillä herkässä. Välispiikkien aikana tapahtui paljon, muun muassa entisestä ääniteknikosta Matti Toivosesta julistettiin tulevan yhtyeen virallinen jäsen. Keikan edetessä Toivonen rikkoi valkoisen akustisen kitaran (tosin yhtyeen yhteismielin, he olivat kyllästyneet siihen) ja basistin ja rumpalin välisestä (laillisesta) nyrkkeilyottelusta ilmoitettiin, joka tulisi olemaan toukokuussa Orimattilassa. Samalla vokalisti Fäldt totesi humoristisesti, että heillä saattaa tuon ottelun jälkeen tulla muusikot.nettiin hakuilmoitus basistin ja rumpalin paikoista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

raaka-aine6

Encoret ovat nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus keikoilla ja niin myös tämän iltaisen Raaka-aineen keikan kohdalla. Kun encoren aika tuli ja soittamatta oli vielä ”Miehen Työ”, ei ollut vaikea arvata sen seuraavaksi tulevan. Yhtyeen palattua lauteille he ilmoittivat soittavansa kappaleen ja Fäldt kertoi, että yhdellä keikalla erään herrasmiehen huudelleen jotain ”Työmies” -kappaletta, joten yhtye teki työtä käskettyä. ”Miehen Työ” räjähti ilmoille ja oli Fäldtin tulkitsemana erinomainen. Ennen viimeistä kappaletta vokalisti intoutui kertomaan backstage-tarjoilusta ja kuinka häntä on niissä kaltoin kohdeltu muun yhtyeen toimesta. Vokalisti kun nauttii alkoholijuomia vasta esiintymisen jälkeen, toisin kuin muut jäsenet, niin Fäldt oli monesti jäänyt ilman juomia muiden niitä rohmutessa. Onneksi yhtyeen äänimies ”Make” on herrasmies ja on pitänyt huolen, että Fäldtinkin on saanut juomansa. ”Make” on laittanut uhkausviestejä pulloihin, jotka ovat vokalistille, etteivät muut rohmua niitä. Illan viimeinen kappale oli ”Pyhä Tuli”, jota bändi ei ollut pitkään aikaan soittanut. Vaikka kyseessä on yhtyeen vähemmän tunnettu kappale, upposi sekin yleisöön loistavasti.

raaka-aine11

Raaka-aine soitti kiertueensa päätöskeikan vakuuttavasti, viihdyttävästi ja hienosti. Itse en ole aiemmin todistanut yhtyeen keikkoja, joten odotin perus hyvää keikkaa. Yhtye kuitenkin ylitti odotukseni roimasti. Vaikka lava olikin ahdas viidelle isolle miehelle, jotenkin yhtye pystyi siellä liikkumaan aiheuttamatta toisilleen suurempia haavereita. Raaka-aine on mielestäni jäänyt turhan vähälle huomiolle ”Miehen Työ” -kappaletta lukuun ottamatta. Yhtye näytti Marksin keikalla, että se on raudanluja ammattilainen niin soittamisen kuin esiintymisen suhteen, mutta osaa silti pitää jalat maan pinnalla. Intensiivisen ja hienon klubikeikan pohjalta voi todeta, että Raaka-aine on kasvanut olemukseltaan isommaksi kuin pieniä klubikeikkoja varten. Toivottavasti yhtye pääsee tulevaisuudessa viihdyttämään mahdollisimman monia faneja sekä uusia kuulijoita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raaka-aine.com

Raaka-aine Facebookissa

Raportti & Kuvat: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat