Raskasta Joulua 2017

Raskasta Joulua –kiertueelle on myyty jo yli 40 000 lippua

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.10.2018
Raskasta Joulua 2017

Valtavaan suosioon noussut Raskasta Joulua -kiertue käynnistyy tänä vuonna Lahdesta 16. päivä marraskuuta. Tänä vuonna raskaalla kädellä sovitettuja joululauluja ovat tulkitsemassa mm. kansainvälistä menestystä nauttiva sinfonisen metallin pioneeri Tarja Turunen, Nightwishin basisti-laulaja ja Tarot-yhtyeen laulaja Marco Hietala, Sonata Arctican keulamies Tony Kakko sekä Suburban Tribestä ja Kyyriasta tutuksi tullut Ville Tuomi. Kansainvälisen tuulahduksen tuovat Deep Purplen kokoonpanossa 1970-luvulla vaikuttanut sekä sittemmin mm. Black Sabbathin riveihin lukeutunut Glenn Hughes, Twisted Sister -solisti Dee Snider, Rainbow’n ja Deep Purplen riveistä tuttu Joe Lynn Turner sekä Amaranthe-solisti Elize Ryd. Katso liki kolmekymmentä keikkaa sisältävän kiertueen kaikki päivämäärät ja paikkakunnat solisteineen alta.

Viime vuonna kiertue sisälsi kaksikymmentäviisi konserttia, joista suurin osa oli loppuunmyytyjä. Lippuja kiertueelle myytiin yhteensä liki 70 000 kappaletta. Lisäksi konsertin tv-taltiointi tavoitti joulun aikaan yli miljoona ihmistä. Raskasta Joulua -kiertue onkin vakiinnuttanut paikkansa koko kansan uutena jouluperinteenä. Konsepti sai alkunsa kitaristi Erkka Korhosen ideasta ja ensimmäiset Raskasta Joulua -keikat soitettiin vuonna 2004. Vuosi vuodelta suositummaksi nousseen kiertueen solisteina on nähty tunnettuja koti- ja ulkomaisia metalli- ja rocklaulajia esittämässä joululauluja raskaasti sovitettuina versioina. Massiiviseen joulushow’hun kuuluu vaikuttavia projisointeja, runsaasti pyrotekniikkaa ja näyttävä valoshow.

RASKASTA JOULUA -KIERTUE 2018
Pe 16.11. Lahti halli: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antony Parviainen, Kimmo Blom
La 17.11. Lappeenrannan jäähalli: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antony Parviainen, Kimmo Blom
Su 18.11. Savonlinnan jäähalli: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Antony Parviainen, Kimmo Blom
Ke 21.11. Mikkeli, Saimaa Stadiumi: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio
To 22.11. Turku, Logomo: JP Leppäluoto, Tarja Turunen, Antti Railio, Kimmo Blom
Pe 23.11. Vaasa, Botnia-halli: JP Leppäluoto, Tarja Turunen, Antti Railio, Kimmo Blom
La 24.11. Pori, Karhuhalli: JP Leppäluoto, Tarja Turunen, Antti Railio, Kimmo Blom
Su 25.11. Hämeenlinna, Ritari-areena: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio
Ke 28.11. Tampere, Tampere-talo: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Pasi Rantanen
LOPPUUNMYYTY
To 29.11. Kajaanihalli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Tommi ’Tuple’ Salmela
Pe 30.11. Joensuu Areena: Glenn Hughes, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Tommi ’Tuple’ Salmela
La 1.12. Oulu, Energia-Areena: Glenn Hughes, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
Su 2.12. Rovaniemi, Lappi Areena: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
Ma 3.12. Ylivieskan jäähalli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
Ti 4.12. Rauma, Kivikylä Areena: Dee Snider, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
Ke 5.12. Turku, Logomo: Joe Lynn Turner, Ville Tuomi, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antony Parviainen
Pe 7.12. Kouvola, Lumon Areena: Joe Lynn Turner, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio
La 8.12. Helsinki, Hartwall Arena: Joe Lynn Turner, Dee Snider, JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tarja Turunen, Antti Railio, Tommi ’Tuple’ Salmela, Kimmo Blom, Elize Ryd, Ville Tuomi, Antony Parviainen, Pasi Rantanen
Su 9.12. Tampere-talo (konsertit klo 15:00 ja klo 19:00)
Klo 15:00 JP Leppäluoto, Tony Kakko, Elize Ryd, Antti Railio LOPPUUNMYYTY
Klo 19:00 JP Leppäluoto, Tony Kakko, Tommi ’Tuple’ Salmela, Kimmo Blom LOPPUUNMYYTY
Ke 12.12. Seinäjoki Areena: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Elize Ryd, Pasi Rantanen
To 13.12. Tornio, Club Teatria: JP Leppäluoto, Tony Kakko, Elize Ryd, Pasi Rantanen
Pe 14.12. Jyväskylä, Paviljonki: Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd, Pasi Rantanen
La 15.12. Kuopio-halli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tommi ’Tuple’ Salmela, Elize Ryd
Su 16.12. Kokkolan jäähalli: Ville Tuomi, Tony Kakko, Tommi ’Tuple’ Salmela, Elize Ryd
Ti 18.12. Salohalli: Ville Tuomi, Marco Hietala, Tommi ’Tuple’ Salmela, Pasi Rantanen
To 20.12. Tallink / Silja Europa Helsingistä: Ville Tuomi, Marco Hietala, Tommi ‘Tuple’ Salmela, Pasi Rantanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput:
Ticketmaster, Lippu.fi ja Lipputoimisto.
Risteilyn liput osoitteessa: www.matkavekka.fi/raskastajoulua

www.raskastajoulua.com
www.facebook.com/raskastajoulua
#raskastajoulua

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat