Raskasta rockia, mustaa huumoria ja pirteitä melodioita – niistä on tehty Noitavasaran ”Necropolis Amoris”

Olipa kerran hetki, vuosi 2012, jolloin eräät Kurikka-Ilmajoki-Seinäjoki-Lapua-akselilta kotoisin tulevat muusikot ovat omin sanoin kertoneet jättäneensä ihanan ja valoisan elämän taakse ja aloittaneet kaiken puhtaalta pöydältä. Uuteen alkuun on tarvittu Koskenkorvan vahvaa eliksiiristä mahtia, jonka ansiosta muusikot saivat idean perustaa uuden kokoonpanon. Näin ollen syntyi yhtye Noitavasara. Bändin aktiivinen toiminta on kuitenkin vaatinut töitä, kuten keikkoja ja omakustanteisen julkaisun ”Malleus Maleficarum” (2016).  Nyt Noitavasara on päässyt siihen pisteeseen, jolloin uusin julkaisu ”Necropolis Amoris” on näytillä koko kansan kuullen. Se siitä pienoisesta prologista, nyt itse uutukaisen pariin.

Vaikka ulkoinen ensivaikutelma tuoreesta albumista näyttää synkältä ja surumieliseltä, niin sisältö on aivan toista maata. Pirteän ja positiivisen oloinen musiikki levyllä herättää mieleen vahvasti YUP, joka on ajautunut raskaampaan suuntaan. Jälkeen päin tämä vaikutelma ei tullut suurena yllätyksenä, sillä Noitavasaran säveltäjä-sanoittaja Toni Leppinen on myöntänyt hakevansa musiikillisia vaikutteita muun muassa YUP:lta. Tyylisuunnan linja toimii hyvin tällä julkaisulla, sekä ylipäätänsä bändin imagolla, joka ei edes yritä olla mitään muuta kuin itseään. Kirsikkana kakun päälle muusikoiden musta huumori tuo hyvää lisää jatkeeseen.

Erityisesti ”Balthasaarin hautajaiset”, ”Beelsebub rakastuu” ja ”Kun laulu ei lakkaa” luokittuvat levyn kolmeksi ässäksi kieron hilpeyden ja melodioiden ansioista. Vaikka ”Necropolis Amoris”-albumin alkupuolisko lupailee kuulijoille positiivista ja melodiarikkauksilla varustettua antia, niin pidemmän päälle levyyn alkaa harmittavan nopeasti kyllästyä. Edellä mainittujen parhaiden palojen jälkeen loput levyn kappaleista tuntuvat melko samanlaisilta ja pahimmillaan unettavilta teoksilta, eivätkä tarjoa sen suurempia kiinnostuksia kuulijoille. Poikkeuksena levyn päätösraita ”Vielä kun elän” potkaisee viimeiset eloisat hetket ilmoille, vaikkei ole aivan erityinen sävellys verrattuna alkupuoliskon näytteisiin.

Plussaa satelee ehdottomasti Noitavasaran omalaatuisesta huumorintajusta mitä levyn kappaleista kuulee ja ylipäätänsä heidän omasta imagostaan. Kokonaisena pakettina ”Necropolis Amoris” ei ole tajunnanräjäyttävä julkaisu, mitä olisi voinut enemmän toivoa yhtyeeltä kerta imago on omaa luokkaansa. Levyllä on omat hyvät momenttinsa, mutta kiinnostus laskee huolestuttavan nopeasti mitä enemmän raitoja on albumilta ohitettu. Täysin valoisaa hetkeä ei kannata vielä odottaa ”Necropolis Amoris”-julkaisun parissa, mutta täysin epäonnistunut julkaisu ei todellakaan ole. Eteenpäin on jatkettava saavuttaakseen sen etsityn h-hetken.

6½/10

Kappalelista:

01. Jäähyväiset (Intro)
02. Ruumiinavaus
03. Balthasarin hautajaiset
04. Beelsebub rakastuu
05. Kun laulu ei lakkaa
06. Luojan kiitos
07. Oman käden kautta
08. Paratiisin immet
09. Satujen taivas
10. Siunatussa tilassa
11. Vielä kun elän

Noitavasara Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa