Ringworm – Snake Church

Kirjoittanut Tom Frankton - 28.7.2016

Ringworm, vuonna 1989 perustettu hardcore/thrash-poppoo, on äkäinen bändi ja on aiemmin onnistunut luomaan hyvinkin mukaansatempaavaa ja kiinnostavaa pauketta. Otin siis avoimin mielin vastaan tulevana perjantaina julkaistavan bändin seitsemännen kokopitkän tuotoksen. Lopputuloksena saattaa kuitenkin olla vaikein ja vaivaantunein tähän mennessä kirjoittamani arvostelu, sillä levy ei onnistunut juuri millään saralla kiinnostamaan, innostamaan tai koukuttamaan. Enpä sen liiemmin lähde selittelemään tekstin sisällöstä, vaan voit itse selvittää lisää tästä:

Levy kulkee nopeasti läpi korvien, eivätkä kappaleet ole järin pitkiä. Levyn kahdestatoista kappaleesta vain kolme (”Snake Church”, ”Shades of Blue” ja ”Believer”) kestävät yli kolme minuuttia. Kokonaiskestoa levyllä on vain hieman yli puoli tuntia, ja yleensä ylistäisinkin tässä vaiheessa levyn kestoa ja tiivistä olemusta (esimerkiksi ”Slaughter of the Soul” ja ”Reign In Blood” kestävät kukin vain noin puolisen tuntia), mutta jotain tästä vain jää puuttumaan. Vaikka levy hurahtaa läpi silmien edessä, en siitä onnistunut muutamankaan kuuntelukerran jälkeen saamaan juuri mitään irti.

Vauhtia ja menoa ei bändiltä kuitenkaan puutu. Alituista vauhtivaihteella päristelemistä levy ei suinkaan kuitenkaan ole, sillä esimerkiksi ”Shades of Blue” -kappaleen aikana bändi päästää valloilleen hitaamman olemuksensa. Kyseisen kappaleen lisäksi ei bändi muutamaa kitarasooloa lukuunottamatta liiemmin hidastele. Tämä valitettavasti koituu levyn suurimmaksi kompastuskiveksi (tai moshpitissä kaatumiseksi, jos aiheeseen sopivaa nasevaa vitsiä haetaan), sillä jatkuva vauhti tuntuu sulattavan kappaleet ikään kuin yhdeksi isoksi rässihooceemöykyksi. Mitään levyn läpi kulkevaa punaista lankaa ei myöskään tunnu löytyvän itse paahdon lisäksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappaleet eivät lähempää tarkasteltunakaan tunnu juuri kiinnostavan, eivätkä anna järin mielikuvituksellista kuvaa bändin sävellysprosessista. En toki halua bändiä täysin lytätä, sillä kyllähän levyltä kuitenkin muutama kiinnostava koukku löytyy: ”The Apparition” alkaa hyvin mielenkiintoisella alkuaikojen Mastodonin kaltaisella tiluttelulla, ”Destroy or Create” alkaa sillä aina yhtä toimivalla rumpujen ja basson punkmenolla, ja levyn avaavan ”Snake Church” –nimikkobiisin kertosäe on suhteellisen tarttuva. Levyltä olisi kuitenkin voinut helposti karsia muutamankin kappaleen pois, tai pyrkiä tuomaan hieman vaihtelevuutta kappaleisiin, sillä kokonaisuutena levy on yksinkertaisesti tönkkö. Plussat kuitenkin laulaja James ”Human Furnace” Bullochin ulosannin raakuudesta ja äkäisyydestä, joka tuo mieleen Pig Destroyerin J.R. Hayesin vastaavan kiukkuisan ulosannin.

Summa summarum: Lähes alituinen vauhti on ihan kivaa ja saattaahan sitä puolisen tuntia putkeen jaksaa kuunnellakin, mutta kappaleiden keskinkertaisuus ja mielikuvituksettomuus eivät jätä jälkeensä paljoa, mikä houkuttaisi levyä kuuntelemaan. Olisi toki helppo sanoa, että levy olisi saattanut sopia paremmin allekirjoittanutta vauhtihirmummalle yksilölle. Satuin kuitenkin pitämään bändin edellisestä ”Hammer of the Witch”-levystä, joten en voi olla pohtimatta mikä tällä kertaa meni pieleen. Kenties Ringwormkin on semmoinen ”livenä parempi kuin levyllä”-bändi.

5-/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Snake Church
  2. Brotherhood of the Midnight Sun
  3. Fear the Silence
  4. The Black Light of a Living Ghost
  5. Destroy or Create
  6. Shades of Blue
  7. Innocent Blood
  8. The Apparition
  9. Believer
  10. The Razor and the Knife
  11. Angel of War
  12. Temple of the Wolves

Kirjoittanut: Thomas ”Tom” Frankton

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat