Rockfestin artistit esittelyssä: Blind Channel

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2018

Kaaoszine yhteistyössä Rockfestin kanssa järjestää artikkelisarjan, jossa esittelyssä on festivaalissa esiintyviä hieman nimettömämpiä, mutta silti kovassa nosteessa olevia yhtyeitä. Artikkelisarjan neljännessä osiossa esittelyvuoron saa kotimainen violent pop -yhtye Blind Channel, joka juuri hiljattain julkaisi paljon kehuja saaneen ”Blood Brothers” -albuminsa. Kaaoszinen kysymyksiin vastaili yhtyeen laulaja-kitaristi Joel Hokka:

Mistä ja milloin bändi sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Joel Hokka: Startattiin homma 2013 Joonaksen kanssa. Tuolloin nuoret ja nälkäiset abiturientit päätti, että tehdään jotain isoa ja erilaista, koska luonnollisesti haluttiin päästä näyttämään koko maailmalle mistä kana pissaa. Messiin tuli Niko, Olli ja Tommi, joiden kanssa muodostettiin bändi, jolla on soitettu nyt yli 150 keikkaa yli kymmenessä maassa.

Mitkä yhtyeet ovat toimineet Blind Channelille suurimpina musiikillisina esikuvina?

Joel Hokka: Juurilta lähdettäessä ehdottomasti alkuvaiheen Linkin Park toimi isona alkukipinänä kaikelle. Tällä hetkellä imetään vaikutteita bändeiltä kuten Don Broco, Bring Me The Horizon & Rockfesteilläkin esiintyvä Hollywood Undead, joita meillä oli iso kunnia lämmitellä Helsingin jäähallissa helmikuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paras kotimainen nouseva bändi tällä hetkellä?

Joel Hokka: Me ja Shiraz Lane. Ollaan hyvää pataa äijien kans ja tuetaan toistemme juttuja isosti! Jätkillä on huikee asenne musaan ja ollaan varmoja, että ne tulee menee pitkälle juttunsa kanssa. Käykää tsekkaamassa!

Esiinnytte tänä kesänä Rockfestissa. Nouseeko festivaalin päivältä esiin semmoisia bändejä / esiintyjiä, joita aiotte myös itse käydä katsastamassa oman keikkanne ohella?

Joel Hokka: En malta odottaa Hollywood Undeadin vetoa. Jätkät vakuutti jäähallissa isosti ja oli ennen kaikkea tosi kohteliaita lämppäriaktia kohtaan. Myös naapurimaan, hyvin paljolti samassa genressä painiva Normandie kiinnostaa paljolti. Festareilla on toki ikivihreitäkin, kuten teiniajan suosikit Children Of Bodom sekä Avenged Sevenfold jne. ja kukapa ei haluaisi nähdä Ozzya livenä!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jos teidän pitäisi poimia kolme bändiä Rockfestin ohjelmistosta, joita suosittelisitte lukijoillemme, niin mitkä ne olisi ja miksi?

Joel Hokka: Normandie, Arion & Shiraz Lane. Kolme nuorta ja nousevaa, ennen kaikkea tuoretta bändiä, joiden jäsenten keski-ikä on alle 25 (oon hyvin varma tästä!). Uusi aalto on tulossa kovaa ja on hienoa nähdä, että Rockfest on ottanut ohjelmistoonsa seuraavan sukupolven tekijöitä.

Jos saisitte olla kiertueella yhden viikon ajan valitsemanne bändin kanssa, niin minkä bändin kanssa lähtisitte kiertueelle ja miksi?

Joel Hokka: Hollywood Undead tai Avenged Sevenfold. Molemmat bändit edustaa modernin metalli/rockmaailman jättejä ja oltas takuuvarmoja, että hoidettais homma kotiin mestarien seurassa. Genrellisesti myös koetaan nää bändit niinä, jotka on lähimpänä meitä Rockfestin kattauksesta. Toivotaan, että tää joskus natsaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Teille on varmasti bändinä tapahtunut yhtä sun toista festivaaleilla jo uranne aikana. Mikä on tähän mennessä paras / pahin festarikokemuksenne?

Joel Hokka: Ollaan soitettu paljon festareita useissa eri maissa, mutta yksi kokemus on jäänyt mieleen ehdottomasti isoimpana. Neljä vuotta taaksepäin voitettiin suomen Wacken Metal Battle nummirockissa, joka poiki meille keikan maailman suurimmille metallifestareille Saksan Wacken Open Airiin. Matka Saksaan taittui vanhempien autolla Pohjois-Suomen, Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan. Matka sisälsi mm. kolme laitonta yöpymistä ruotsalaisilla camping-alueilla ja koko homma muistutti lähinnä b-luokan spinal tap -elokuvaa, jossa päähenkilöinä on viisi oululaista teiniä bändinsä kanssa. Keikka itsessään oli loistava, sillä silmäpareja siinä jalkapallokentän kokoisessa teltassa oli lähemmäs 8000.

Miltä kesä 2018 näyttää bändille?

Joel Hokka: Kakkosalbumi ”Blood Brothers” on tainnut tulla pihalle tän haastattelun ilmestyessä ja tällä kirjoitushetkellä vastaanotto on ollut huikea. Albumi työstettiin saman tuottajan (Jonas Olsson) kanssa kun ekakin, joten prosessi itsessään oli tosi kivuton ja maittava. Ollaan koettu, että tää albumi on hionut meidän jengiä ja musaa entistä vahvemmin yhteen. Musa on alkanut saamaan myös enemmän jalansijaa ulkomailla ja tästä ollaan luonnollisesti erittäin fiiliksissä. Käykää tsekkaan albumi Spotifysta ja poistaan fyysistä äxästä. Se on elintärkeää meille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Viimeiset sanat Kaaoszinen lukijoille?

Joel Hokka: Huikeeta, että luette tätä ja kiitti, että jaksoitte loppuun asti! Tehdään keikkoja Suomessa pitkin kevättä ja rokataan levynjulkkarit 23. toukokuuta Helsingin tavastialla. Nähdään siellä ja rockfesteillä. Keep up!

https://rockfest.fi/
https://www.facebook.com/BlindChannelBand/

Luetuimmat

Uusimmat