Rolling Stone -lehden hehkuttama Santa Cruz julkaisee uuden albumin lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.8.2017

Kotimainen hardrock-yhtye Santa Cruz on saanut kolmannen studioalbuminsa valmiiksi. ”Bad Blood Rising” –niminen pitkäsoitto julkaistaan Suomessa ja Japanissa 6. lokakuuta. Muissa maissa levy ilmestyy 10. marraskuuta. Albumin on tuottanut edellisten levyjen tapaan yhtyeen kitaristi Joonas Parkkonen. Albumi julkaistaan Suomessa kotimaisen metalli- ja rock-julkaisuihin keskittyvän Sakara Recordsin kautta. Muissa maissa julkaisusta vastaa uusi M Theory Audio.

Tulevan levyn materiaaliin saatiin ensikosketus toukokuussa, kun yhtye julkaisi odotetun ensimmäisen singlen ”River Phoenix”. Jatkoa seuraa ensi viikolla, kun levyn toinen single ”Young Blood Rising” julkaistaan perjantaina 8. syyskuuta. Kappaleeseen valmistuu myös musiikkivideo, jonka ohjauksesta vastaa Tuukka Temonen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Tällä albumilla tullaan kuulemaan rankinta ja herkintä Santa Cruzia”, kertoo yhtyeen basisisti Middy Cruz. ”Ei me periaatteessa yritetty tarkoituksella tehdä mitään eri tavoin kuin aiemmilla levyillä mutta kyllä biiseissä kuulee niitä uusia vaikutteita, joita ollaan viime aikoina omaksuttu”, Middy toteaa ja jatkaa: ”On siellä edelleen ne nopeat kitarat ja hevit rummut, vaan vähän eri maustein tarjoiltuna”.

”Joka tapauksessa me nähdään ’Bad Blood Rising’ tavallaan comeback-albumina. Uuden ajanjakson alkuna. Kuten Archiekin laulaa biisissä ’River Phoenix’ ’We’re going down like River Phoenix to rise up from the ashes once again’.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Young Blood Rising
2. River Phoenix
3. Fire Running Through Our Veins
4. Drag Me out of the Darkness
5. Breathe
6. Voice of the New Generation
7. Back from the Dead
8. Bad Habits Die Hard
9. Pure Fucking Adrenaline
10. Get Me out of California
11. River Phoenix (Part 2)

Tulevat keikat Suomessa:
06.10. Helsinki, Tavastia (levynjulkkarikeikka)
07.10. Loimaa, Seurahuone
13.10. Pori, Kino
14.10. Oulu, Hevimesta
26.10. Turku, Gong
27.10. Jyväskylä, Lutakko
28.10. Kuopio, Henry’s Pub
03.11. Joensuu, Kerubi
04.11. Tampere, Olympia
10.11. Lappeenranta, Old Cock
11.11. Savonlinna, The Rocks

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat