Ruotsalainen rockhuippu Eclipse ja One Desire konsertoimaan Helsinkiin lokakuussa!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.8.2017

Ruotsalainen rockhuippu Eclipse saapuu konsertoimaan Suomeen lokakuussa. Eclipse nähdään yhdessä suomalaisen melodisen rockin vahvan tulokkaan One Desiren kanssa Helsingissä, The Circuksessa keskiviikkona 18. lokakuuta.

Vuonna 1999 perustettu Eclipse julkaisi ensilevynsä, ”The Truth and a Little More”, vuonna 2001 ja sai suuren huomion paikallisessa musiikkimediassa. Sittemmin yhtye on tehnyt useita muitakin albumeita, kuten ”Second to None” (2004) ja ”Are You Ready to Rock” (2008) ja ”Bleed & Scream” (2012). Näistä viimeksi mainittu räjäytti pankin, ja Eclipsen melodinen hard rock nousi yhä laajemman rokkikansan tietoisuuteen. Eclipsen tuorein albumi, ”Monumentum”, ilmestyi maaliskuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One Desire on suomalainen melodisen rockin vahva tulokas, jonka omaa nimeään kantava debyyttialbumi julkaistiin viime keväänä. Tämän tiukassa nousussa olevan yhtyeen laulajana on Sturm und Drangista tunnetuksi tullut André Linman. Yhtyeeseen kuuluvat lisäksi kitaristi Jimmy Westerlund, rumpali Ossi Sivula ja basisti Jonas Kuhlberg.

Eclipse ja One Desire Helsingissä, The Circuksessa keskiviikkona 18. lokakuuta klo 21.00. (ovet kello 19.00). Liput Menolipusta ja Ticketmasterista alkaen 38,50 euroa. Konsertti on K-18.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat