Russkaja – Peace, Love & Russian Roll

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.7.2015

Venäläistä turbopolkkaa oman kuvauksensa mukaan soittava itävaltalainen Russkaja on ehkä yksi lähinnä metalliin keskittyvän Napalm Recordsin erikoisimmista bändeistä. Laulukielinä toimivat vuorotellen sekä venäjä että venäläisittäin lausuttu englanti, mutta ehkä tämän bändin päällimmäinen pointti ei ole syvällisissä tai kantaaottavissa sanoituksissa vaikka levyn nimi saattaakin olla pieni kannanotto Venäjän nykytilanteeseen ja viimeaikaiseen toimintaan. Moni varmaan tuntee yhtyeen lähinnä kummallisesta ”Energia!”-renkutuksesta ja siihen yhdistetystä piirretystä musiikkivideosta.

Kuuntelin levyn ensimmäisen kerran hieman nollat taulussa ja yritin alkaa kirjoittamaan ensivaikutelmia ylös. Totesin kuitenkin, että kappaleet ovat ehkä jopa hieman liian sujuvia ja kevyitä kuunneltavia: en muistanut levystä mitään! Päätin, että nyt ei irtoa ja jätin arvostelun kirjoittamisen toiselle päivälle. Seuraava kuuntelukerta osui sunnuntaille heti pitkän pyörälenkin jälkeiselle aamulle, edelleen fyysisesti ja henkisesti väsyneenä. Tällä hetkellä ”Peace, Love & Russian Roll” on suunnilleen parasta mitä voin kuvitella kuuntelevani! Levy on juuri sopiva yhdistelmä pirteitä ralleja, kuten ”Slap Your Face” sekä mollivoittoisia blueskappaleita, esimerkkinä mainittakoon loistava ”Salty Rain”.

Yhtyeen soitanta on todella tasapainoista; rumpujen, kitaran ja basson lisäksi kappaleissa kuullaan viulua, trumpettia sekä hieman erikoisempaa potetea, joka on jonkinlainen pasuunan ja bassotrumpetin hybridi. Varsinkin puhallinsoittimet tuovat kappaleisiin oman piristävän lisänsä, moni kappaleista on sävellyksellisesti todella lähellä aitoa big band -tyyliä rockimmalla meiningillä toteutettuna. Georgij Makazarian pienellä säröllä varustettu ääni tuo myös oman rock-lisänsä kappaleisiin. Varsinaista metallia en kovinkaan paljoa saa itse kaivettua Russkajan uutukaiselta, vaikka joissain yhteyksissä edelleen mainitaan yhtyeen edustavan jonkunlaista kansanmusiikki-metal-sekoitusta. Aiemmilla levyillä metallivaikutteet olivatkin huomattavasti paremmin kuultavissa, on kuitenkin kuuntelijan oman mielipiteen varassa onko tämä hyvä vai huono asia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Russkaja on selkeästi fiilismusiikkia, toisena päivänä ja toisessa tilanteessa ”Peace, Love & Russian Roll” aiheuttaisi lähinnä vitutustason huomattavan nousun. Voisin antaa arvosanaksi yhtä hyvin neljä tai kahdeksan ja kumpikin olisi ihan yhtä todellinen mielipiteeni levystä. Jokatapauksessa ehjempi kokonaisuus tämä on mielestäni sekä musiikiltaan että soundeiltaan, kuin vaikkapa hieman epätasainen ”Energia!”. Saattaisin kuvitella Russkajan hyväksi vaihtoehdoksi ainaisille Cheekeille ja Elastisille vaikkapa kotibileissä. Tosin kyllähän nyt tosimies tai -nainen lukkiutuu vaikka yksin toiseen huoneeseen kuuntelemaan just sitä mitä haluaa, jos ei muille kelpaa!

Tämänhetkisen fiiliksen mukaan arvosanaksi tulee:

8/10

Kappalelista:
1. Rock’n Roll Today
2. Slap Your Face
3. Hometown Polka
4. There Was A Time
5. El Pueblo Unido
6. Lovegorod
7. Parachute
8. Let’s Die Together
9. Salty Rain
10. You Are The Revolution
11. Radio Song
12. Peace, Love And Russian Roll

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Russkajan kotisivut
Russkaja Facebookissa

Kirjoittanut: Miika Hänninen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat