Rytmihäiriö kiertää Suomea syksyllä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 28.7.2010

Toukokuussa loistavan vastaanoton saaneen ”Surmantuoja” -albumin julkaissut Rytmihäiriö suuntaa alkusyksystä levittämään surmacoren ginivermutin ja ruumiin eritteiden hajuista ilosanomaa ympäri Suomenmaata.

”Takahuoneraiderimme on päivitetty vastaamaan uuden vuosikymmenen standardeja, ravintoympyrä on nyt entistäkin kosteampi. Tämän jälkeen ei tule olemaan juuri muuta tehtävissä kuin täysraitistuminen.”, kertoo yhtye.

Kiertueella tullaan kuulemaan runsaalla kädellä uutuuslevyn materiaalia, mutta yhtye aikoo kaivaa naftaliinista myös harvoin kuultuja helmiä aiemmasta tuotannosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mokoma –yhtyeen luotsaaman Sakara Recordsin julkaisema Surmantuoja on Rytmihäiriön viides kokopitkä albumi. Levy debytoi Suomen virallisen albumilistan kuudennella sijalla ja on saanut yhtyeen tähänastisen tuotannon innostuneimman vastaanoton niin kriitikoiden kuin fanienkin keskuudessa.

”Heti ensimmäisellä keikalla levynjulkaisun jälkeen kävi selväksi että yleisö laulaa uusien biisien sanoja mukana kovemmin kuin vanhojen ja sama show on jatkunut festareilla koko kesän. Teinit intoilee enemmän kuin koskaan, ja jopa Kuismakin kehuu. Tämä on lopun alkua.”, yhtye kommentoi uuden levyn menestystä.

IRTI BRENKUSTA -TOUR 2010:

06/08/2010 Helsinki, Tavastia
07/08/2010 Kotka, Dark River Festival
13/08/2010 Oulu, Jalometalli
27/08/2010 Kurikka, Metal Slugfest 2010
03/09/2010 Hämeenlinna, Suisto
04/09/2010 Lappeenranta, Lucky Monkey’s
10/09/2010 Pori, Baarikaappi
11/09/2010 Kuopio, Henry’s Pub
16/09/2010 Tampere, Vastavirta
18/09/2010 Porvoo, Bar Soho
25/09/2010 Salo, Rockinghood

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat