SaariHelvetti palaa kuumempana kuin koskaan: mukana mm. Turmion Kätilöt sekä Rotting Christ

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.12.2016

turmion-katilot-2016Tampereen Viikinsaaressa soi kesällä 2017 jälleen raskas ja tumma musiikki. Kolmas SaariHelvetti-festivaali raikaa Pyhäjärven keskellä lauantaina 5. elokuuta.

Ronskin ja railakkaan tapahtuman pääesiintyjä on kotimaisen konemetallin ylipäällikkö Turmion Kätilöt. Vastustamattomasti etenevä retkue julkaisee seuraavan pitkäsoittonsa ”Dance Panique” tulevana keväänä, joten SaariHelvetin lavalta on odotettavissa sekä vanhoja että uusia raikkaita ralleja.

SaariHelvetin suurin ulkomainen esiintyjä on kreikkalainen Rotting Christ, jonka black metal on kaatanut kansaa jo vuodesta 1987. Tapahtuman toinen ei-suomalainen akti tulee Itävallasta. Harakiri for the Sky sotkee mustaa metallia ja perinteistä rockia ja saa aikaan tunnelman, jossa pimeys ja synkkyys ovat varsin miellyttäviä asioita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Muita ensi kesän SaariHelvetin tulen polttajia ovat surmacorelegenda Rytmihäiriö, grindcorekuningas Rotten Sound, nousevan auringon metallisti Whispered, shock industrial metal -tyylisuunnan nimeen vannova Fear of Domination ja melodisen metallin ja thrashin välimaastossa paahtava Evil Drive. SaariHelvetin ohjelmistoon on vielä luvassa lisäyksiä.

SaariHelvetti lanseeraa tänä vuonna ”Bändikilpailu Helvetistä”-kilpailun, jonka voittava yhtye pääsee esiintymään tulevan kesän festivaaleille sekä saa mm. ilmaista studioaikaa. Bändit voivat ilmoittautua kilpailuun 15.1.2017 alkaen Kaaoszinen sivuilla. ”Bändikilpailu Helvetistä”-kilpailun tuomareina toimivat Rowan Rafferty (Nem Agency & SaariHelvetti), Iiro Laitinen (Nem Agency), Miika ”Mega” Kuusinen (Metal Asylum Promotions & Inferno-lehti) sekä Kaaoszinen päätoimittaja Arto Mäenpää.

SaariHelvetti 2017
Viikinsaari, Tampere 5.8.2017

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Turmion Kätilöt
Rotting Christ (GRC)
Rytmihäiriö
Rotten Sound
Harakiri for the Sky (AUT)
Whispered
Fear of Domination
Evil Drive
Bändikilpailu Helvetistä -voittaja
+ lisäbuukkauksia luvassaPääsylippu 38 e + toimituskulut (Liveto, Tiketti & Lippupiste)
VIP of Hell 76 e + toimituskulut (Tiketti & Lippupiste)
Pääsyliput sisältävät laivamatkat ja festivaalikokemuksen.
K-18.

Luetuimmat

Uusimmat