Sami Yaffa – Tie Taipuu

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.1.2017

Pelle Miljoona Oy, Demolition 23, New York Dolls, Michael Monroe, Mad Juana ja niin edelleen. Monelle Hanoi Rocks-basistina tuttu Sami Yaffa on pitkän uransa aikana ehtinyt soittaa monenlaisissa yhtyeissä ja kokoonpanoissa ja asunut eri puolilla maailmaa. Yaffan tie muusikkona on ollut ainutlaatuinen matka, jonka aikana on kuljettu ääripäästä toiseen.

”Tie Taipuu” on Sami Yaffan tähänastisen elämän huikea kuva, jonka Tommi Liimatta ansioituneesti ylöskirjaa. Kirja alkaa Espoon Tapiolasta, jossa Sami Takamäki syntyi 4.9.1963. Kolmivuotiaana Takamäki toimi mainosmallina, mutta muutamaa vuotta myöhemmin hän jo rakenteli dronebassoa pöytälampun jousista ja laudanpalasta. Muusikon ura käynnistyi lopulta toden teolla lapsuuden ja nuoruuden bändikokeiluiden jälkeen Pelle Miljoona Oy:ssä, minkä jälkeen tie kulki Tukholmaan ja Hanoi Rocksiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähes koko Hanoi-aika kului melkein koko bändin osalta niin alkoholi- kuin huumehyöryissäkin. Katkolle ei kuitenkaan ole Yaffan koskaan tarvinnut mennä, sillä ”herätys” oman tilan suhteen on tapahtunut aina joko oman pään sisällä tai viimeistään ystävän avattua silmät. Sittemmin Yaffa on luopunut huumeista ja viettänyt ajoittain pitkiäkin ”tipattomia”.

Kirjassa kerrotaan rehellisesti niin Yaffan yksityiselämästä kuin urastakin siihen liittyvine unelmineen, onnistumisineen ja saavutuksineen sekä haasteineen ja vaikeuksineen. Omia levytyksiä puidaan kriittisesti ja keikkamuistoista tuodaan esille niin hyvät kuin ne huonotkin. Kirjan loppuun sijoitettu kommentoitu diskografia rikastuttaa kirjan antia tarjoamalla vielä pikaisen katsauksen kuhunkin levytykseen. Kommentoituun diskografiaan on koottu kompaktiin muotoon kaikki Yaffan levytykset sekä lehtiartikkeleita ja -arvioita kyseisistä levytyksistä.

Kirja on jaettu osiin Yaffan kulloisenkin elämäntilanteen ja siihen liittyvän ”tukikohdan” mukaan. Tapiola – Tukholma – New York – Los Angeles ja niin edelleen. Yaffa toteaa olleensa aina rauhaton sielu ja kykenemätön kiinnittymään täysin yhteen paikkaan. Kun ajatus eteenpäin liikkumista alkaa kyteä mielessä, on liikuttava. Eri puolilla maailmaa asuminen on varmasti vaikuttanut siihen, kuinka avoin Yaffa on uusille (musiikki)kulttuureille, erilaisille tavoille ja ihmisille. Hän imee ympäriltään vaikutteita, jotka heijastuvat hänessä niin ihmisenä kuin muusikkona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjan myötä hahmottuu, kuinka laajan ja rikkaan uran Yaffa on musiikin saralla tähän mennessä tehnyt, ja kuinka avoin hän on pienestä pitäen ollut kaikenlaiselle musiikille. Tämä avoimuus on purettu kaikkien nähtäville esimerkiksi Yaffan luotsaaman Mad Juanan musiikissa sekä televisiosarja Sound Trackerissa, jossa Yaffa pureutuu maailman musiikkikulttuureihin ennakkoluulottomalla asenteella.

”Tie Taipuu” on rehellinen ja tarkka kuva erään miehen uskomattomasta matkasta muusikkona maailmalla. Kirjassa oman osansa saavat niin onnelliset sattumukset, saavutukset ja onnistumiset kuin haasteet, ongelmat ja lohduttomat tragediatkin. Tämä matka jatkuu toivottavasti vielä monia vuosikymmeniä, ja voimme vain jäädä odottamaan, mitä tuleman pitää.

9½/10

Kirjoittanut: Jasmin Vahtera

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat