”Scream for Me Sarajevo” – koskettava dokumentti toivon löytämisestä toivottoman tuntuisessa tilanteessa

Sarajevon piiritys tunnetaan nykyaikaisen sodankäynnin pisimpänä piirityksenä. Vuodesta 1992 vuoteen 1996 kestänyt piiritys vei yli 11 000 ihmisen hengen, ja haavoittuneita oli moninkertaisesti enemmän. Lähes neljän vuoden ajan kaupungin asukkaat elivät tiedossa, että jokainen päivä saattoi olla heidän viimeisensä heidän perheenjäsentensä ja naapureidensa kuollessa tarkka-ampujien tulituksessa ja kranaattien tuhotessa heidän kaupunkiaan rakennus kerrallaan. Tuona aikana Sarajevo oli maanpäällinen helvetti… ja täydellinen paikka ulkomaalaisen hevibändin keikalle! Niin tosiaan tapahtui, kun Iron Maidenista parhaiten tunnettu Bruce Dickinson suostuteltiin silloisen soolobändinsä kanssa vuonna 1994 matkustamaan Sarajevoon keikalle, minkä piti olla monien mielestä mahdotonta. Tuosta ihmeellisestä tapahtumasta kertoo nyt dokumenttielokuva ”Scream for Me Sarajevo”.

Hyvin suuri osa ”Scream for Me Sarajevon” kestosta kuluu kerrottaessa siitä, miten Dickinson ja hänen bändinsä saatiin kuljetettua äärimmäisestä vaarasta huolimatta Sarajevoon; siitä, millainen tunnelma varsinaisella keikalla oli sen vihdoin koittaessa, ja miten koko tapahtuma järjestettiin alusta loppuun saakka. Se ei ole kuitenkaan sitä, mistä elokuva loppujen lopuksi kertoo. Se käy selväksi heti elokuvan alusta alkaen. Suuri osa elokuvan ensimmäisestä kolmanneksesta kuluu Sarajevon piirityksestä henkiin jääneitä ihmisiä haastatellessa ja heidän muistoissaan siitä, miten heidän jokapäiväinen elämänsä hävisi hetkessä kuoleman ja kaaoksen vallatessa heidän kaupunkinsa. Tuossa maanpäällisessä helvetissä eläneet ihmiset kertovat kuitenkin halunneensa yrittää jatkaa elämäänsä niin normaalisti kuin vain mahdollista. He eivät halunneet antaa piirittäjien voittaa vaan uhmasivat heitä elämällä kuin jokainen päivä olisi heidän viimeisensä ja nauttien asioista, jotka muistuttivat heitä ajasta ennen sotaa. Monelle musiikki toimi pelastuksena – sekä sen kuunteleminen että sen säveltäminen ja soittaminen.

”Scream for Me Sarajevo” ei olekaan loppujen lopuksi elokuva Bruce Dickinsonin keikasta Sarajevossa vuonna 1994. Se on elokuva siitä, miten ihmisluonto ei muserru äärimmäisen kärsimyksenkään keskellä, ja miten ihmiset eivät suostuneet luopumaan kuolemankaan uhalla siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Bruce Dickinsonin osa elokuvassa on osa laajempaa tarinaa. Dicksinsonin keikka on osa palapeliä, joka on valmistuessaan kuva musiikin voimasta yhdistää ihmisiä ja siitä, miten musiikki voi auttaa meitä pysymään järjissä ja toiveikkaina toivottomienkin tilanteiden edessä.

Hetkittäin tuntuu kieltämättä hiukan oudolta, kun elokuva hyppii yhtäkkiä sodan uhrien ja ihmisten kärsimysten kuvauksista hevikeikan logistisiin ongelmiin, mutta loppujen lopuksi elokuva onnistuu kuitenkin suhteellisen ansiokkaasti valjastamaan nämä sen kaksi osapuolta kertomaan oman tarinansa. Siitä osoituksena on, että elokuvan lähetessä loppuaan ja Bruce Dickinsonin palatessa takaisin Sarajevoon parinkymmenen vuoden jälkeen ja vuoden 1994 keikalla olleiden fanien kertoessa, mitä tuo keikka kaikkien näiden vuosien jälkeen heille merkitsee, koin katsojana yhä vaikeammaksi pidätellä kyyneleitä.

”Scream for me, Sarajevo!” Neljä sanaa, jotka merkitsivät 14. joulukuuta vuonna 1994 kaikkea heille, jotka olivat niitä kuulemassa.

8½/10

Elokuvan kotisivut
Elokuvan Facebook-sivu

Kirjoittanut: Markus Mickels

Kommentit