Serenade Of Spite – Enigma

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.7.2011

Serenade Of Spite soittaa omien sanojensa mukaan orkestraalista melodista death metallia, jossa eeppisyys ja kitarakaahaukset kulkevat käsikädessä. Bändi on ollut kasassa vasta vuoden ja bändin toinen demo on nyt arvosteltavana.

”Enigma” -nimeä kantava tekele sisältää kaksi biisiä, joissa onkin paljon purtavaa. Puhdas laulu falskaa eikä pysy yhtään nuotissaan, eikä lauluääntä voi kutsua lauluksi vitsilläkään. Soolokitara soi takkuillen, eikä se pysy yhtään rytmissään. Biisit kahlataan läpi sen verran haparoiden, että arvostelija oli ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen sanaton.

Bändi on selvästi yrittänyt tehdä jotain uutta ja erilaista, joten siitä nostan hattua, mutta biisit tulisi tehdä omien soittotaitojen mukaan. Miksi ihmeessä tehdä syntikalle ja kitaralle yhteissoolo, jos kumpikin soitin soi kuin ala-asteen musiikkitunnilla. Onneksi rumpali hoitaa pestinsä hyvin ja korina laulu toimii jollakin lailla. Serenade Of Spiten ongelmat ovat soolokitaristissa, syntikan soittajassa ja puhtaissa vokaaleissa. Jos nämä karsittaisiin pois, unohdettaisiin eeppisyys ja treenattaisiin biisit kunnolla, bändistä voisi tulla jotakin.Tälläisena en näe bändille mitään tulevaisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2/10

Kappalelista:
1. Ghost Who Never Crys
2. Inch
3. Aimless Torment

http://www.myspace.com/serenadeofspite

Kirjoittanut: Janne Partanen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

5 comments on “Serenade Of Spite – Enigma”

  1. Juu

    ”Bändillä voisi olla tulevaisuus, jos synisti ja soolokitaristi karsittaisiin pois…”

    Joo kannattaahan bändistä karsia pois bändin perustajat, sekä biisin tekijä/sanoittaja/sovittaja! Ilman biisejä bändillä tuskin on sen enempää tulevaisuutta kuin nytkään… Lisäksi tämä on jo bändin TOINEN demo, ensimmäinen demo ”The Pearls From The Land Of Invisible Beauty” ilmeistyi noin vuosi sitten.

    Oma mielipiteeni on, että halu tehdä/luoda/soittaa musiikkia on paljon tärkeämpi, kuin täydellinen rytmitaju/teorian osaaminen. Soittajat eivät ole ehkä ammattilaisia, mutta se ei pitäisi olla musiikissa kaikki kaikessa. Arvostelija voisi myös miettiä, että onko tärkeämpää bändille soittajien karsiminen ja soittotaidon maksimointi, vai muusikkoryhmän kehittyminen yhtenäiseksi bändiksi, ja samalla tapahtuva henkiökohtaisten taitojen kehittyminen.

    Kuusi muusikkoa, jotka soittavat 24/7 omaa instrumenttiaan, voivat osata nuotit ja asteikot etu- ja takaperin, pysyä rytmissä ja olla salamannopeita, mutta ilman intohimoa musiikkia kohtaan se on vain yksilöllistä teknistä suorittamista ilman tunnetta.

  2. Janne Partanen

    – Niimpäs onkin jo toinen demo, pahoittelut asiavirheestä..

    – Soittotaito ei ole välttämättä tärkeää, esim. jos veivataan räkäposki punkkia. Tässä ei ole kyse sellaisesta musiikista, vaan on koitettu tehdä eeppistä ja melodista metallia, jossa soolokitara ja syntikka on pääosissa. Tuolloin olisi toivottavaa että ne soivat edes tahdissa…Jos ei taidot riitä niin sitten soitetaan sellaista mihin riittää, tai treenataan niin pitkään että ne soittimet soivat jotenkin järkevästi.

    – Ja jos bändin huonointa antia on juuri pääjäsenet, kannattaa muitten bändiläisten miettiä tarkoin paikkansa bändissä.

    – Ja Vielä tärkeämpänä: JOS et kerran kestä kritiikkiä, ei kannata sitä demoa joka paikkaan työntää.

  3. Juu taas

    Kiitos vastauksestasi.

    Toki kestän kritiikkiä ja sen avulla yritän kehittää bändiä ja itseäni musiikin teossa. Kritiikistä tietää, mitä pitää vielä parantaa, ja siksi se on tärkeää! Itse olen vasta aloittelija musiikin tekijänä ja siksi jokaisen mielipide on tärkeä minulle, kiitos Sinulle siitä. Tiedän itsekin, että olen paska soittajana ja säveltäjänä, joten olen siitä itsekin samaa mieltä, mutta moni muu bändissä on tosi kova ja taitava soittaja, ja olen
    todella ylpeä heidän suorituksestaan demolla!

    Kukaan bändissämme ei tykkää laulaa puhtaita lauluja, mutta rytmikitaristimme suostui ne laulamaan ja halusin ilman muuta jotain laulumelodiaa öörinän lisäkäksi demolle. Siksi puhtaiden laulujen arvostelu teki kipeää, koska hän teki parhaansa laulujen kanssa, vaikkei hän edes ole bändin laulaja.

    Olen pahoillani jos edellinen kommenttini oli vähän hätäisesti kirjoitettu. Tämä on bändimme ensimmäinen arvostelu ja siten tärkeä meille. Kiitän, että jaksoit kuitenkin kuunnella demomme, kaikki kritiikkinne on tärkeää bändimme kehittämisessä eteenpäin. Mielestäni ei silti pitäisi erottaa bändistä henkilöitä pelkän soittotaidon takia, sillä soittamista voi aina treenata lisää, mutta
    halu musiikin soittamiseen/tekemiseen ei välttämättä löydy treenaamalla.

    Kiitos kumminkin demomme arvostelusta (ja kommentista), se merkitsi ainakin itselleni paljon ja auttaa meitä kehittymään ja kulkemaan eteenpäin!!!

  4. Arto Mäenpää

    Pakko kommentoida sen verran, että arvostan sitä, että JOS ei saa demosta 10 / 10 niin osaa ottaa asiat kuitenkin niin, että yrittää niistä oppia. Se, että arvostelija ei välttämättä pidä demosta ei todellakaan tarkoita sitä etteikö muut voisi siitä pitää. Makuasioitahan noi aina on ja jopa Metallica jakaa mielipiteitä ja jotkut pitää sitäkin bändiä paskana kuten Iron Maideniakin. Onnea vain tulevaisuuteen ja keikkoja alle niin kyllä se yhteissoittokin varmasti vielä hitsaantuu yhteen ja tulevaisuus voi olla vaikka kuinka valoisa! =)

  5. Janne Partanen

    Todellakin, arvostelu on aina yhden tai muutaman ihmisen mielipide. Mielipide voi olla jyrkkä, mutta siitä tulee ottaa opiksi. Kaaoszinelle tulee paljon demoja, joista karsitaan heikoimmat pois, joten olette te ainakin ne ohittaneet. Nyt vaan ne omat soittimet haltuun, sekä sitä kautta oma paikka haltuun ja liika yrittäminen pois seuraavalta demolta…ei se Laihokaan osannut aina soittaa :-)

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat