Shezoo herätti kasarihevin henkiin ja muotoili sen oman kuuloisekseen ”Agony Of Doubt” -albumillaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 27.3.2018

Sveitsiläinen heavy metalia ja rockia yhdistelevä Shezoo julkaisi alkuvuodesta ”Agony Of Doubt” -albumin. Yhtyeen juuret ovat vahvasti 80-luvun heviyhtyeissä, mutta soundillisesti uusin levy lähentelee myös Scorpionsia. ”Agony Of Doubt” on varsin pätevä albumi, jota on miellyttävä kuunnella.

Vuonna 2006 perustettu Shezoo koostui alun perin kuudesta naisjäsenestä, joista jäljellä on enää vokalisti Natacha. Hänen lisäkseen yhtyeen muut jäsenet ovat miehiä, mutta Shezoon mielestä jäsenistön vaihtuminen miespainotteisemmaksi ei vesitä yhtyeen alkuperäistä nimeä: ”She” viittaa edelleen yhtyeen feminiinisyyteen, jota tosin edustaa yllättävän miehekkään kuuloinen Natacha, ja vastaavasti ”zoo” kuvastaa miesten aiheuttamaan ”eläimellisyyttä”.

Kun nyt arvostelua kirjoittaessa pureuduin yhtyeen taustoihin tarkemmin, hämmennyin aika lailla siitä tiedosta, että yhtyeen vokalisti onkin nainen. Natachan ääni muistuttaa nimittäin yllättävän paljon Scorpionsin Klaus Meinen ääntä, joten olin olettanut solistin olevan mies. Vaikka nyt tiedänkin vokalistin olevan nainen, niin edelleenkin muutamia kappaleita kuunnellessa, kuten ”Agony Of Doubtia” ja ”No Way Backiä” on vaikea mieltää niitä naisen laulamiksi. Vastaavasti nyt kun kuuntelen ”Mirroria”, ”His Heart Is Metalia” ja ”Crimson Rainiä” tarkemmin, huomaan että kyllä tässä taitaa nainen laulaa. Naisvokalisti ei ole missään tapauksessa negatiivinen piirre eikä se tee Shezoon musiikkia vähäpätöisemmäksi. Natachan ääni vain hämmentää itseäni, sillä yleensä vokalistin sukupuolen erottaa vaivatta, mutta näköjään sitä ei voi aina pitää itsestään selvyytenä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mitä tulee itse ”Agony Of Doubtin” sisältöön on se pääasiassa eeppistä, tarttuvaa ja kitarasooloja pursuavaa heviä, jota jaksaa vaivatta kuunnella. Shezoon ottamat vaikutteet kuuluvat ”Agony Of Doubtilla”, josta löytyy vanhan koulukunnan hevin tuoksua. Myös hard rockmaisia piirteitä löytyy yhtyeen äänimaailmasta. Mitään selkeää huippukohtaa albumilta ei löydy, vaan sveitsiläisyhtye on ylläpitänyt hyvää tasoa koko albumin läpi. Shezoon viimeisin täysipitkä on takuuvarmaa heviä, jonka avulla voi pistää vaikka bileet pystyyn tai saattaa itsensä henki hieveriin kuntosalilla rehkiessä.

7½/10

Kappalelista:

  1. Agony Of Doubt
  2. To You
  3. No Way Back
  4. Losing Control
  5. Mirror
  6. His Heart Is Metal
  7. Cradle The Dead
  8. Living Dead Strangers
  9. Crimson Rain
  10. The Key

Shezoo Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Luetuimmat

Uusimmat