Sideways 2018 saattaa musiikilliset maailmat yhteen tänä viikonloppuna

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 7.6.2018

Tänä kesänä Sideways-festivaali juhlitaan uudessa sijainnissa Helsingin jäähallin lähialueilla ja myös itse jäähallissa tullaan näkemään esityksiä. Musiikkityylien sulatusuuniksi vuosi vuodelta enemmän muodostuva tapahtuma tarjoaa tälläkin kertaa monipuolisen kattauksen kiinnostavia esiintyjiä ja juhlii musiikin monimuotoisuutta kuudella eri lavalla. Nämä festarit vaikuttavat jo ennakkoon niin valtavan mehukkailta, etten malta olla fiilistelemättä hieman jo etukäteen.

Perjantai 8.6.

Rodriguez

Sideways stage klo 18.30-19.30

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sixto Rodriguez -niminen laulaja-lauluntekijä teki pari albumia jo 1970-luvun alussa mutta nousi nykyiseen suosioonsa vasta paljon myöhemmin. Hänen musiikillaan oli toki kuuntelijoita ympäri maailmaa, mutta hän itse eli pitkään autuaan tietämättömänä siitä. Jos Rodriguezin tarina kiinnostaa enemmänkin, ”Searching for Sugar Man” -dokumentti kertoo sen paljon paremmin kuin itse ikinä pystyisin. 75-vuotias Rodriguez soittaa Sidewaysissa ensimmäisen Suomen keikkansa. Haikeaa ja osin pakahduttavan synkkämielistä folkia ja rockia tehnyt artisti tuskin tarjoaa varsinaista show’ta, vaan hän tuo ennemminkin musiikkinsa tunnelman mukanaan ja jakaa sen eteenpäin lämmöllä mutta kylmän rehellisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

No Fun At All

Aurora stage klo 19.45-20.45

No Fun At All. Kuva: Jon Alexandersson

Kymmenen vuoden levytystauon jälkeen uuden ”Grit”-albumin tehnyt pitkän linjan melodinen skate punk -yhtye No Fun At All esiintyy Suomessa ensimmäistä kertaa pariin vuosikymmeneen. Mikäli laulaja Ingemar Janssonia on uskominen, yhtye soittaa keikkansa paremmin kuin koskaan, joten vauhdikasta menoa ja päät räjäyttävää energiaa tullaan varmasti kokemaan!

Esa Kotilainen

Basement stage klo 23.45-00.45

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kotimaisen ambient-musiikin pioneeri ja syntetisaattorivelho Esa Kotilainen soittaa Sidewaysissa ”Ajatuslapsi”-albuminsa kokonaisuudessaan. ”Ajatuslapsi” on julkaistu jo vuonna 1977, ja se on monissa kokoonpanoissa koskettimia soittaneen Kotilaisen ensimmäinen sooloalbumi. ”Ajatuslapsen” unenomainen äänimaisema on kuin rauhallinen hetki jossain toisessa maailmassa.

Lauantai 9.6.

Ursus Factory

Sahara stage klo 17.00-17.45

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ursus Factory on yksi tämän kesän festareiden uusista vakiokasvoista. Omintakeisella kitararockillaan kummastunutta kiinnostusta herättäneen yhtyeen on kuiskittu olevan myös poikkeuksellisen kova live-esiintyjä. Yhtye voi hyvin kasvaa vielä paljon itseään suuremmaksi.

Dark Buddha Rising

Black Box stage klo 19.45-20.45

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tänä kesänä Sidewaysissa päästään hevihommiinkin – ei tosin kovin perinteisiin tai tavanomaisiin sellaisiin. Tämän hetken synkintä ja ahdistavinta musiikkia kuullaan syvällä jäähallin uumenissa, mikä lienee sille ihan osuva paikka. Dark Buddha Rising on jopa hieman uskalias kiinnitys näille festareille, ja se luo esiintyjäkattaukseen hyvää jännitettä, joka purkautuu toivottavasti mahtavana musiikkielämyksenä.

A Perfect Circle

Sideways stage klo 22.45-00.00

Monelle yksi Sideways-lauantain odotetuimpia esiintyjiä on A Perfect Circle. Tool-laulaja Maynard Keenanin ja kitaristi Billy Howerdelin aikoinaan perustama yhtye teki uuden levyn 14 vuoden jälkeen ja on viihtynyt keikkalavoilla sen julkaisusta lähtien. Vaihtoehtorockinkin mittapuulla vaihtoehtoista musiikkia tekevä yhtye kulkee aivan omassa ulottuvuudessaan, jossa tunnetilat ovat aivan jotain muuta kuin täällä.

Sunnuntai 10.6.

Lasten Hautausmaa

Aurora stage klo 15.00-16.00

Kolme albumia ja yhden EP:n tehnyt Lasten Hautausmaa avaa Aurora stagen sunnuntain. Joku saattaa kysyä, onko pysäyttävä melankolia sopivaa avaamaan aurinkoisen kesäfestarin viimeisen päivän? On se, varsinkin, kun melankolian ja pimeyden takana on valtava määrä lämpöä ja sympaattisia sanoja.

Ruusut

Sideways stage klo 17.45-18.45

Ruusut on uusi yhtye, jonka tekevät jo paljon musiikin koukeroita kokeneet artistit. Muutama julkaistu kappale omalla soundillaan tarttuvasti rokkaavaa elektronista poppia on nostanut Ruusut ihmisten huulille. Sidewaysissa nähdään, millaisen meiningin yhtye saa aikaan livenä, kun se soittaa aivan ensimmäisen live-keikkansa.

Oranssi Pazuzu

Black Box stage klo 20.45-21.45

Sunnuntai-iltanakin synkistellään. Psykedelian, black metalin ja painajaisten maailmoista olemuksensa löytänyt Oranssi Pazuzu on viime aikoina ollut yksi kuumimmista ja kummimmista puheenaiheista vaihtoehtoisen musiikin ja alakulttuurin saralla. Intensiivisesti ja näyttävästi esiintyvä yhtye on yksi Sidewaysin outolinnuista, mutta se sopii jollain hullunkurisella tavalla mukaan siinä missä mikä tahansa muukin esiintyjä.

Luetuimmat

Uusimmat