Warpaint (USA) ©Robin Laananen

Sideways -festivaalin esiintyjälista täydentyi lukuisilla artisteilla

Kirjoittanut Henrik Savonen - 20.2.2018
Warpaint (USA) ©Robin Laananen

Ensi kesänä Helsingin Nordiksella pidettävän Sideways -festivaalin esiintyjäkaarti on täydentynyt useammallakin eri artistilla.

Peräti 30 esiintyjän lisäys kattaa esimerkiksi post-punk -bändi Preoccupationsin (CAN), kraut-vaikutteista psykedeliapoppia soittavan Jane Weaverin (UK), Bardo Pondin (USA) sekä apokalyptiksi avaruus-funkiksi kuvaillun The Comet Is Comingin (UK). Lisäksi mukana nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa esiintyvä Cigarettes After Sex (USA) sekä jo pidemmän aikaa täkäläisille lavoille odoteltu indierock-yhtye Warpaint (USA). Hip hoppia yleisölle puolestaan tarjoilee länsinaapurista saapuva, hiljattain Tavastia-klubillakin esiintynyt feministiräppäri Silvana Imam (SWE) yhdessä lukuisten kotimaisten rap-artistien kanssa. Muita kotimaan kiinnityksiä ovat muun muassa Emma-gaalastakin palkinnon voittanut Litku Klemetti, vuoden ainoan Suomen-keikkansa soittava Oranssi Pazuzu sekä loppukeväästä uutta musiikkia julkaiseva Yona.

Esiintyjälistan laajentumisen yhteydessä myös aiemmin julkistettuihin soittoaikoihin on tullut pieniä muutoksia; Brittibändi Sleaford Modsin muuttuneesta kiertueaikataulusta johtuen yhtyeen keikka on siirtynyt lauantaista sunnuntaille. Tämänhetkinen artistikattaus, lipunmyynti sekä muu tapahtumaan liittyvä on nähtävissä kokonaisuudessaan täältä. Ohjelmiston on määrä täydentyä kevään mittaan vielä lisää uusilla nimillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat