No Sign Of Life – Embrace Your Demons

Kirjoittanut Tia Salmela - 8.1.2013

Suomalainen No Sign Of Life on koonnut toisen albuminsa, joka kantaa nimeä ”Embrace Your Demons”. Albumin kansikuvasta päätellen tulossa on mielenkiintoista tavaraa.

Albumin avaa ”Ghost”, jonka intro kuulostaa hieman System Of A Downilta. Säkeistöjen melodia on aluksi hämmentävän kuuloinen eikä sovi oikein örinän kanssa yhteen, mutta muuten kappale toimii albumin aloituksena ihan hyvin. Jännää, miten metallikappaleen keskelle voi laittaa rauhallisen, jopa hieman popahtavan osion, ja silti se kuulostaa ihan älyttömän hyvältä. Propsit siitä No Sign Of Lifelle!

Tämän jälkeen kuullaan ”Walls Melt Down” -niminen biisi, joka on periaatteessa avausraidan vastakohta. Raidalta kolme löytyvä ”Nothing to Say” on yksi tämän albumin timanteista ja samalla levyn rankin biisi. Tämän biisin aikana ovat niskat aika kovilla. ”Enemies Of Choise” taas alkaa jännällä kitarariffillä, joka on taidetta parhaimmillaan. Pian kuitenkin selviää, ettei pelkästään intron kitarariffi vaan koko biisi on taidetta. Kappale on yksi albumin parhaimmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Raidalta seitsemän löytyvä albumin nimikkobiisi ”Embrace Your Demons” on akustinen veto. Yllätyin, kun yhtäkkiä rauhallinen akustinen kitara lähtee soimaan. Rauhallinen biisi on mukavaa vaihtelua kaiken moshaamisen ohessa. Lisäksi akustiset biisit ovat aina ihania, aivan kuten tässäkin tapauksessa.

Tunnelin päässä on valoa, kun albumin päätösraita ”Light At The End Of The Tunnel” lähtee soimaan. Pakko sanoa, että näinkin hienolla albumilla on hieno lopetus.

Kokonaisuutena No Sign Of Lifen ”Embrace Your Demos” ei ole aivan niin rankkaa metallia kuin yhtyeen debyytti ”Chaotic Type Of Normality”, mutta se kuulostaa silti hyvältä. En todellakaan ollut pettynyt tähän albumiin, päinvastoin. Tämä taideteos on ainakin kahdeksikon ansainnut, mutta yhdeksikköön asti ei tällä kertaa ylletä. Siispä 8½ on sopiva kompromissi.  Käykää itse kuuntelemassa Kaaoszinen sivuilta ja huutakaa mielipiteenne kuuluviin!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8½ / 10

Kappalelista:
1. Ghost
2. Walls Melt Down
3. Nothing To Say
4. Enemies Of Choise
5. Behind The Scenes
6. SymPathetic
7. Embrace Your Demons
8. Meaning Of Life
9. The Wounds Of Nature
10. Light At The End Of The Tunnel

http://nosignoflifeband.com/

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat