Skeletonwitchin tulkinta pitkistä ja monipuolisista sävellyksistä – arviossa bändin kuudes kokopitkä ”Devouring Radiant Light”

Yhdysvaltalainen Skeletonwitch on taivaltanut 15 vuoden ajan eteenpäin melodisen thrash/death metallin eliksiirin voimalla. Jenkkinoitien alkumetrit ovat tähän päivään asti olleet melko tasaiset julkaisujen ja kiertueiden suhteen. Bändin tuotannot ovat tarjonneet yhdistämällä jenkkiläisen thrash-suuntauksen lisäksi ikään kuin göteborgilaista kuolonmetallia. Kuuntelijakuntaa moinen suuntaus ei ole pahemmin haitannut, sillä onhan Skeletonwitch saanut suurimmaksi osaksi positiivista palautetta. Nyt 15 ikävuoden kunniaksi yhtyeeltä on luvassa uudempaa materiaalia. ”Devouring Radiant Light” luokittuu Skeletonwitchin kuudenneksi kokopitkäksi.

Jos tarkastaa Skeletonwitchin viimeisimpiä kokopitkiä, niistä huomaa, että levyt ovat rakennettu monen monella noin kolmeminuuttisilla teoksilla. Nyt uuden ”Devouring Radiant Light”-julkaisun kanssa yhtye on tehnyt poikkeuksen. Tällä kertaa kappaletarjontaa on hitusen verran tiivistetty, mutta sävellysten pituudet ovat venyneet lähelle kuuden ja jopa yhdeksän minuutin kieppeille. Erilaisemman ratkaisun suhteen Skeletonwitch ei ole menoa pahemmin lähtenyt muuttamaan, vaan suuntaus on pysynyt siinä, missä se on aikaisemmin ollut. Ensipuraisu levyä kohden voi tuntua hieman hitaasti avautuvalta, mikäli on tottunut Skeletonwitchin aikaisempien lyhyiden ja ytimekkäiden sävellysten parissa.

Kappaleiden sovitusten suhteen on kuitenkin hyvin onnistuttu hiomaan. Turpasaunaa, tarttuvia ja melodisia osuuksia löytyy, vaikka muille jakaa. Erityiset tärpit, kuten ”Temple of the Sun” sekä albumin eeposnäyte ”The Vault” ja ”Sacred Soil” takaavat, että Skeletonwitch osaa hoitaa hommansa hyvin kyseisen pienoisen muutoksen suhteen.

”Devouring Radiant Light” on tähän mennessä Skeletonwitchin erikoisin julkaisu. Enimmäkseen syyt johtuvat venytetyistä kappaleista. Vaikka niistä löytää enimmäkseen hyvät puolensa, ne eivät koidu kumminkaan aivan jokapäiväiseen kuuntelutuokioon. Pahimmillaan kuuntelijan täytyy olla melko skarppina, jotta levyn priimaosuuksista löytää mukaansa vieviä hetkiä kuuntelutuokion aikana. Kaikesta huolimatta ”Devouring Radiant Light” on asiallinen ja mainio julkaisu. Skeletonwitchin oma noitasoppa on 15 vuoden jälkeenkin vahvaa laatua.

7½/10

Kappalelista:

01. Fen of Shadows
02. When Paradise Fades
03. Temple of the Sun
04. Devouring Radiant Light
05. The Luminous Sky
06. The Vault
07. Carnarium Eternal
08. Sacred Soil

Skeletonwitch Facebook

Skeletonwitch Bandcamp

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Kommentit