Skid Row loppuunmyydyssä Virgin Oilissa

Skid Row

Edellisestä Skid Rown Suomen-keikasta on ehtinyt kulua jo neljä vuotta ja odotamme yhä ”United World Rebellion: Chapter 3” -EP:n julkaisua. Bändi ei ole tuottanut uutta materiaalia viimeiseen neljään vuoteen, mutta vokalisti on toki ehtinyt vaihtumaan. Vuonna 2015 bändistä potkittiin pihalle 14 vuotta lauluosuuksia erinomaisesti hoitanut Johnny Solinger, jonka tilalle otettiin TNT-bändistä tuttu Tony Harnell. Harnell ei ehtinyt olla bändissä kuitenkaan pitkään, kun hänen tilalleen otettiin Dragonforcesta (1999-2010) tuttu ZP Theart jo vuonna 2016. Threat on kiertänyt Skid Rown riveissä ympäri maailmaa parin vuoden ajan ja näyttää siltä, että hän nauttii hommastaan.

Illan polkaisi käyntiin Helsingistä kotoisin olevan Barbe-Q-Barbies. Kyseessä on pelkästään naisista koostuva bändi, joka aloitti uransa vuonna 2002 ja on viime vuosien aikana toiminut lämmittelijänä monelle maailmanluokan bändille Suomessa (esimerkiksi W.A.S.P., New York Dolls sekä Hardcore Superstar).

Juuri ennen kuin Barbe-Q-Barbies nousi lavalle, Virgin Oilin yläkerta avattiin yleisölle. Se valitettavasti jakoi yleisön kahtia ja alakertaan tuli liikaa väljyyttä, mikä vaikutti suoraan keikan tunnelmaan. Yleisöä pakkaantui sisälle kuitenkin koko ajan lisää ja keikan loppupuolella alkoi olla jo kunnon tunnelma.

Barbe-Q-Barbies

Bändi asteli lavalle Iron Maidenin ”Troopperin” soidessa, mikä oli todella antiklimaattinen aloitus illalle. Keikan alkupuolella suomalainen yleisö oli tuttuun tapaan hyvin vaitonaista, eikä sitä auttanut yleisön puute. Eturivissä oli kuitenkin selvästi myös bändin vannoutuneita faneja, jotka pitivät huolen taputuksista ja huutamisesta. Muu yleisö lämpeni bändille viimeistään ”Stone Cold” -biisin aikana. ”STFU” oli kuitenkin selvästi yleisön suosikki, koska Nikin pyynnöstä yleisö jopa tanssi laulun tahdissa. Eli yleisö saatiin juuri sopivan lämpöiseksi ennen Skid Rown saapumista lavalle.

Naisbändit ovat rockin puolella todella harvassa, ja Barbe-Q-Barbiesia miettiessä tulee heti mieleen Girlschool tai The Runaways, joten bändi joutuu talsimaan verrattain isojen starojen jalanjäljissä. On kuitenkin todettava, ettei Barbe-Q-Barbies jää todellakaan näiden bändien varjoon, vaan se tykittää musiikkia täysillä koko sen lava-ajan, joka heille on siunattu. Bändi ei juurikaan hempeile lavalla, vaan jokainen kappale on puhdasta rockia alusta loppuun saakka. Välispiikkeihinkään ei turhaan tuhlata aikaa.

Oli todella harmittavaa, että bändille oli annettu tällä kertaa vain 35 minuutin soittoaika, sillä olisin itse henkilökohtaisesti kuunnellut bändiä mieluusti pidempäänkin. Muutama bändin tosi hyvä hitti kuten ”Spell” ja ”Twisted Little Sister” jäi tällä kertaa kuulematta. Odotan bändiltä paljon ja toivon näkeväni ja kuulevani siitä vielä lisää tulevaisuudessa.

2017 bändiin liittynyt kitaristi Heidi Meri

Kappalelista:
One More (And I’ll Be Gone)
Whole Lotta You
Driver’s Seat
Stone Cold
Queen Deadly
Babylon
Born To R’N’R
Innocent
STFU
All Over You

En ole ikinä kuullut Sebastian Bachin aikaista Skid Rowta livenä. Olen nähnyt Johnny Solingerin aikaisen Skid Rown livenä kaksi kertaa ja olen pitänyt noista molemmista kerroista erittäin paljon, joten odotukseni olivat todella korkealla. Keikka oli jo pidemmän aikaa loppuunmyyty, eli yli 30 vuotta vanha bändi jaksaa vielä selvästikin kiinnostaa yleisöä.

ZP Theart

Keikka lähti käyntiin vauhdikkaasti, kun kajareista alkoi pauhata Ramonesin ”Blitzkrieg Bop”. Bändi asteli lavalle ja alkoi soittaa varmasti kaikille tuttua ”Slave to the Grindia”. ZP Theartin lavaolemus oli hyvin luonnollinen, ja hän sopi hyvin yhteen muun bändin kanssa. Rokkarin elkeitä esiteltiin heti ensimmäisen kappaleen aikana, kun koko yleisö pääsi nauttimaan muutaman vesipullon tyhjentämisestä päälleen. Asia ei sinänsä haitannut, koska sisällä oli kuuma ja pieni vesisuihku viilensi hiukan oloa.

Tässä kohtaa loppuvat omat positiiviset sanani Skid Rown osuudesta. On myönnettävä, että yleisö oli liimaantunut bändiin heti ensimmäisestä biisistä alkaen – minä en. En tiedä, oliko minulla vain huono päivä vai mistä se johtui, mutta bändin soitto oli mielestäni keskivertoa ja Bachiin sekä Solingeriin verrattuna Theartin laulu oli osittain jopa todella tasapaksua.

Heti ”Slave to the Grindin” aikana ajattelin pahinta, mutta onneksi lauluosuudet paranivat kuitenkin seuraavassa biisissä ”Sweet Little Sisterissä”, mikä ei sekään hivellyt kuuloaistia. Soitosta ja laulusta tuntui puuttuvan kokonaan sielu. Sain bändistä irti ”kuhan tultiin paikalle ja soitettiin” -fiiliksen. Edellinen kerta tällaisesta fiiliksestä tuli vuonna 2011 Eric Claptonin keikalla.

Vaikka tiesin settilistan olevan suhteellisen lyhyt, tuntui keikka silti kestävän ikuisuuden. Jokaisen biisin aikana laskin päässäni, kuinka monta biisiä pitää vielä kuunnella, että pääsee lähtemään kotia kohti. Koska settilistassa ei ollut kuin 15 kappaletta, oli keikkaa pidennetty aivan turhalla kitarajamittelulla ”Monkey Business” -biisin aikana sekä kahdella encorella. Mielestäni on hupaisaa, että settilistassa on 15 biisiä, joista neljä on encoressa.

Rachel Bolan

Jos en löydä keikasta juurikaan hyvää sanottavaa, on kuitenkin myönnettävä, että yllätyin Rachel Bolanin lauluosuudesta Ramonesin kappaleessa ”Psycho Therapy”. Ramones ei ole välttämättä sitä haasteellisinta laulettavaa, mutta Bolan suoriutui kappaleesta erinomaisesti ja herätti uskon bändiä kohtaan – hetkeksi. Toinen illan positiivinen yllätys oli ensimmäisessä encoressa soitettu ”I Remember You”, joka kolahti todella hyvin. Kappale sai tämänkin närkästyneen toimittajan ihon kananlihalle ja laulamaan mukana koko biisin ajan. Olisipa muukin keikka kuulostanut yhtä hyvältä!

Settilista oli koostettu todella erikoisesti, sillä kappaleita kuultiin ”We Are the Damnedia” lukuun ottamatta pelkästään yhtyeen kahdelta ensimmäiseltä albumilta ”Skid Rowlta” sekä ”Slave to the Grindilta”. Bändin laulajat ovat ehtineet vaihtua, settilista ei juurikaan. Illan soittolistalla oli muutama hiukan harvinaisempi biisi kuten ”Quicksand Jesus” ja ”Rattlesnake Shake”, joista ensimmäinen oli mielestäni illan heikoin veto. Onko Bolanin ja Sabon mustekynästä loppunut kokonaan muste, kun uutta materiaalia ei enää synny?

20 minuuttia yli tunnin kestäneen setin päätti kestosuosikki ”Youth Gone Wild”. Ja vaikka minä olinkin onnellinen, että esitys päättyi siihen, olisi muu yleisö halunnut kuulla vielä paljon lisää. Mutta kuten aikaisemmin totesin minulla oli ehkä vain huono päivä. Toivon, että nähdessäni  Skid Rown  seuraavan kerran livenä, nautin siitä enemmän kuin tällä kertaa. Vaadin ehkä hiukan enemmän aikaa tottuakseni Theartin vokaaleihin.

Scotti Hill

Kappalelista:
Slave to the Grind
Sweet Little Sister
Piece of Me
Livin’ on a Chain Gang
Big Guns
18 and Life
Makin’ a Mess
Rattlesnake Shake
Psycho Therapy (Ramones)
Quicksand Jesus
Monkey Business
Encore 1:
I Remember You
We Are the Damned
Encore 2:
Get the Fuck Out
Youth Gone Wild

Raportti: Marko Valve
Kuvat: AJ Johansson

Kommentit

Yksi kommentti

  1. Tos on kyl 15 biisiä mut joo lyhyt keikka kyl ennen encorea