Slayer saapuu Anthraxin sekä At The Gatesin kanssa Hartwall Areenalle joulukuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.8.2015

Slayer 2015Thrash metalin uranuurtaja Slayer saapuu joulukuussa Suomeen. Slayer tarjoaa vanhanliiton thrash metalin ystäville varsin nautinnollisen illan, sillä yhtye tuo mukanaan erikoisvieraina niin ikään yhdysvaltalaisen Anthraxin, ruotsalaisen At The Gatesin sekä suomalaisen Lost Societyn. Metalli-iltamat vietetään Helsingin Hartwall Arenalla maanantaina 7. joulukuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä maanantaina 31. elokuuta.

80-luvun alkupuolelta asti järisyttänyt Slayer on uransa alusta saakka piirtänyt uusiksi thrash- ja speed-metallin ääriviivoja sekä haastanut kuulijansa niin levyillä kuin livenä. Slayerin vaikutus nykymetalliin on kiistaton ja monet nuoremman polven yhtyeet ovatkin maininneet Slayerin yhdeksi tärkeimmistä vaikuttajistaan. Bändin rivistöissä tapahtuneiden takaiskujen jälkeen Slayer on kerännyt rivinsä ja valmiina uusiin koitoksiin. Yhtye julkaisee uuden ”Repentless” –albuminsa, jo perinteeksi muodostuneena päivänä, 11. syyskuuta.

Anthrax lukeutuu myös thrash -/speed metal -yhtyeisiin, jotka eivät juuri esittelyitä kaipaa. Kitaristi Scott Ianin luotsaama yhtye on ollut mm. Slayerin rinnalla luomassa speed metallin juuria 80-luvulla. Tänä syksynä yhtye juhlistaa läpimurtolevynsä ”Spreading The Disease” 30 –vuotista taivalta, jonka ohella Anthrax valmistelee myös alkuvuodesta 2016 julkaistavaa uutta albumiaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Göteborg-soundille maailmanmainetta niittänyt At The Gates sai alkunsa vuonna 1990. Tomas Lindbergin (laulu), Anders Björlerin (kitara), Martin Larsson (kitara), Jonas Björlerin (basso) ja Adrian Erlandssonin (rummut) muodostama At The Gates julkaisi viime vuonna uuden albumin ”At War With Reality”.

Nuoremman sukupolven thrash metallia iltamissa edustaa suomalainen Lost Society, joka on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisen musiikkikentän seuratuimmista nimistä. Bändin viime vuonna julkaistun ”Terror Hungry” -albumin tuoma suosio on pitänyt yhtyeen kiireisenä keikkarintamalla.

KONSERTTI:
Slayer (USA)
+ Special guests: Anthrax (USA), At The Gates (SWE), Lost Society (FIN)
Ma 7.12.2015 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Myyntiin ma 31.8.2015 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 62,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98 e/min + pvm) ja netistä www.lippu.fi

Luetuimmat

Uusimmat