Slipknotin lämppäri tulevalle Hartwall Areenan keikalle selvillä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.11.2015

Suicidal Tendencies 2015Tammikuussa Hartwall Arenalle saapuvan Slipknotin keikan erikoisvieraana nähdään vanhanliiton hardcore punkbändi Suicidal Tendencies. Maailman suosituimpiin metallibändeihin lukeutuva Slipknot ja Suicidal Tendencies esiintyy maanantaina 18. tammikuuta Helsingissä Hartwall Arenalla. Lipunmyynti konserttiin käynnissä nyt Lippupisteessä.

Vuonna 1982 Kaliforniassa perustettu Suicidal Tendenciesin tyylille löytyy monenlaisia kuvauksia heavy metalista thrashiin. Suicidal Tendencies on kuitenkin yksi ensimmäisiä hc-yhtyeitä, joka yhdisteli hardcore punkkia ja metalia, jonka jalanjälkiä on seurannut moni tämän päivän kovista nimistä kyseisessä genressä. Yhtye on tunnettu keikoistaan, joissa pitti pyörii mm. ”You Can’t Bring Me Down”, ”Institutionalized”, ”War Inside My Head” –hittien ensi tahdeista asti, laulaja Mike Muirin käskyttämänä.

Illan pääesiintyjä, Corey Taylorin luotsaama Slipknot, tunnetaan erityisesti visuaalisesti vangitsevista live-keikoistaan, joilla yhtyeen brutaali metallirunttaus pääsee oikeuksiinsa. Yhtye on myynyt urallaan miljoonia albumeita, tehnyt loppuunmyytyjä kiertueita sekä saanut lukuisia arvostettuja palkintoja. Yhtye esiintyi Suomessa edellisen kerran keväällä loppuunmyydyssä Helsingin Jäähallissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KONSERTTI:
Slipknot (USA) + Special guest: Suicidal Tendencies (USA)
Ma 18.1.2016 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30
Facebook-tapahtuma: http://on.fb.me/1jjSDSv

LIPUT:
Palvelumaksuineen alkaen 64,50 / 59,50 / 57,50 euroa Lippupisteen myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 900 900 (1,98e/min + pvm) sekä netistä www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat