Soilwork – Sworn To A Great Divide

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.10.2007

soilwork1.jpgSoilworkin edellisestä albumista ”Stabbing The Drama” on vierähtänyt kaksi vuotta. Tänä aikana bändi on kokenut muodonmuutoksen, kun bändin kitaristi Peter Witchers lähti ja tilalle hankittiin Dimension Zerosta tuttu Daniel Antonsson. Tämän myötä bändi lukkiutui studioon ja tuloksena oli lokakuun 23. päivä julkaistu seitsemäs albumi ”Sworn To A Great Divide”, joka näki päivänvalon Nuclear Blastin kautta.

Kuten laulaja Björn ”Speed” Strid määrittelee, on Soilwork balanssissa oleva yhdistelmä ”melodioita ja agressiivisuutta”. Tämä kuvaa yhtyettä hyvin, koska nykypäivän Soilwork on yhdistelmä kitara sooloja, koskettimia sekä Björnin agressiivisia huutoja. Björnillä on kantava ääni, joka soveltuu todella hyvin kannattelemaan massiivisen melodiseen taustatulen, jonka kitarat sekä koskettimet luovat. Vaikka albumi on täynnä tarttuvia melodioita ja ehkä paikka paikoin jopa hieman ”popahtavia” kohtia, on albumi Soilworkin ”metallisin” julkaisu hetkeen. ”Sworn To A Great Divide” ei sisällä mielestäni yhtään ”täyte” kappaletta ja kappaleet toimivat todella hyvin kokonaisuutena. On rauhallisempaa ja melodisempaa osastoa kuten ”Light Discovering Darkness” ja ”Exile” sekä raskaampia vetäysyjä kuten ”The Pittsburgh Syndrome”, joka ei jätä ketään metallin ystävää kylmäksi.

On vaikea verrata ”Stabbing The Dramaa” sekä ”Sworn To A Great Dividea” keskenään, koska molemmat albumit ovat omalla tavallaan loistavia julkaisuja. Jos naapurimaan metalli on lähellä sydäntä ja In Flamesin sekä Soilworkin uusimmat julkaisut ovat uponneet, en näe yhtään hyvä syytä miksei ”Sworn To A Great Dividesta” tulisi uutta suosikkia levysoittimeen. Albumi kaiken sen, mikä on Soilworkin tavaramerkki nykypäivänä: loistavat kitaramelodiat, Björnin maagiset puhtaat laulut ja huudot sekä koskettimet, jotka viimeistään vievät mennessään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Sworn To a Great Divide

2. Exile

3. Breeding Thorns

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4. Your Beloved Scapegoat

5. The Pittsburgh Syndrome

6. I, Vermin

7. Light Discovering Darkness

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8. As the Sleeper Awakes

9. Silent Bullet

10. Sick Heart River

11. 20 More Miles

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

12. Martyr

www.soilwork.org

www.myspace.com/soilwork

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Soilwork – Sworn To A Great Divide

  1. jussi

    ….Björn “Strid” Speed …. pitäskö miettiä uuestaan että mikä se lempinimi on.. tuskinpa speed on kaverin sukunimi.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat