Sólstafir Suomeen kahdelle keikalle helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.11.2014

Solstafir 2014Islantilainen, post rockin ja metallin välimaastossa tyylikkäästi operoiva Sólstafir saapuu kahdelle keikalle Suomeen. Elokuussa viimeisimmän pitkäsoittonsa ”Ótta” julkaissut bändi esiintyy maanantaina 9. helmikuuta Jyväskylän Lutakossa ja heti seuraavana iltana Tampereen Klubilla. Keikkojen liput ovat tulleet myyntiin tänään 10. marraskuuta.

Sólstafir on rikkonut rohkeasti metallin raja-aitoja jo 20 vuoden ajan maalaten vaikuttavaa äänimaisemaa, jonka kaltaista tuskin voi tulla muualta kuin Islannista. Sólstafirin kappaleiden haikea kuulaus ja mahtipontisuus kun ovat kuin kaikuja yksinäisiltä ulapoilta, tuulisilta rannoilta ja jäisiltä vuorilta. Laulaja-kitaristi Aðalbjörn Tryggvasonin tunteikas tulkinta kruunaa kokonaisuuden ja tuloksena on hyvällä tavalla ihon kananlihalle nostattavaa musiikkia.

Sólstafirin elokuussa julkaistu viides albumi ”Ótta” on ollut edeltäjiensä kaltainen arvostelumenestys niin kriitikoiden kuin fanienkin puolesta. Edellisen kerran syyskuussa loppuunmyydyllä Unioni Festivaalilla suomalaisyleisön edessä nähty Sólstafir on myös erinomainen esiintyjä, jonka vangitseva musiikki nousee kokonaan uudelle tasolle live-ympäristössä koettuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKAT:
Sólstafir (IS)
Ma 9.2.2015 Jyväskylä, Lutakko (ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18)
Ti 10.2.2015 Tampere, Klubi (K-18)

LIPUT:
Liput toimituskuluineen alkaen 24 euroa Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,78 euroa/min+pvm) sekä netistä www.tiketti.fi. Jyväskylän keikan liput ovat myynnissä myös Lutakon nettikaupassa www.jelmu.net palvelumaksuineen alkaen 22 euroa ja Jelmun jäsenille 21 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat