Sonata Arctica uudelleenjulkaisee debyyttinsä lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 22.8.2014

Sonata Arctica 2014Parhaillaan maailmankiertueella oleva Sonata Arctica julkaisee debyyttialbumistaan ”Ecliptica” uudelleenäänitetyn juhlaversion. Albumin julkaisusta on kulunut nyt 15 vuotta. 15 vuotta sitten ”Ecliptica” äänitettiin Tico-Tico Studiossa ja miksattiin Finnvoxilla Mikko Karmilan toimesta. Yhtye kiersi albumin tiimoilta silloin Stratovariuksen ja Rhapsodyn kanssa. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote.

Henrik “Henkka“ Klingenberg kertoo: ”Kun meidän Japanin label ensi kertaa ehdotti meille debyyttialbumimme Ecliptica uudelleen äänitystä, se tuntui hieman oudolta, mutta jotenkin ajatus sitten alkoikin tuntua hyvältä. Koska alkuperäisellä albumillahan esiintyvät nykyisestä kokoonpanosta vain Tony ja Tommy, ajateltiin, että tämähän voisikin olla hauska juttu tehdä, antaa näille biiseille uusi kierros. Me emme missään nimessä yritä kirjoittaa historiaa uusiksi, alkuperäinen Ecliptica on tämän yhtyeen lähtöpiste ja hyvin merkityksellinen tietyllä viattomuudella ja innokkuudella höystettynä, jota ei voi enää luoda uudestaan, me emme ole enää teini-ikäisiä. Tämä uusi versio on ennemminkin tribuutti alkuperäiselle levylle, albumin biisit ovat päivitetyt siihen soundimaailmaan, jolta me nyt kuulostamme. Halusimme pohjata kappaleet alkuperäisiin niin hyvin kuin mahdollista, eikä sovittaa niitä uudelleen johonkin täysin erilaiseen muotoon ettei tietäisi mistä biisistä on kyse. Joten, tässä se nyt on, 15-vuotisjuhlapainos Eclipticasta. Toivottavasti nautitte siitä, meillä totisesti oli hauskaa pureutuessa näihin vanhoihin kappaleisiin.”

Sonata Arctic Ecliptica 2014 VersioBiisilista:
01. Blank File
02. My Land
03. 8th Commandment
04. Replica
05. Kingdom For A Heart
06. Fullmoon
07. Letter To Dana
08. UnOpened
09. Picturing The Past
10. Destruction Preventer
Bonus:
11. I Can’t Dance (Genesis cover)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ensimmäinen single ’Kingdom For A Heart’, julkaistaan 12. syyskuuta.

KaaosTV:n tekemän videohaastattelun yhtyeen kanssa kyseiseen albumiin liittyen voit katsoa tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat