Sons Of Aeon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.1.2013

Jyväskyläläinen, omannäköistään death metallia soittava Sons of Aeon julkaisee debyyttialbuminsa saksalaisen Lifeforce Recordsin kautta 18. päivä tammikuuta. Kaaoszinetavoitti sähköpostitse yhtyeen kitaristina toimivan ja monille Ghost Brigadesta tutun Wille Naukkarisen ja kyseli tältä hieman mietteitä sekä odotuksia yhtyeen tulevaan albumiin liittyen. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Kuinkas vuosi 2013 on lähtenyt käyntiin Sons Of Aeon –leirissä?

Wille: Oikein hyvin, kiitos.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tuliko luvattua jotain uuden vuoden kunniaksi? Kuinkas aikaisemmat lupaukset ovat pitäneet paikkansa?

Wille: No tuli luvattua vaikka mitä, mutta katotaan nyt eka että saako lupaukset täytettyä vai ei, ennen kuin menee niitä tähän kirjottelemaan.

Yhtyeen jäsenillä on myös muita yhtyeitä, kuten esimerkiksi Ghost Brigade, Swallow The Sun sekä Code For Silence. Mistä idea Sons Of Aeoniin oikein tuli ja mistä kaikki sai alkunsa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wille: Kai tämä on tällainen ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan” -tyyppinen tilanne. Mä olin kova death metal-diggari 90-luvulla: tilailtiin demokasetteja ja zinejä kavereiden kanssa ja oltiin kirjeenvaihdossa puolen maailman kanssa, mut jostain syystä mun kaikki omat bändit oli musiikillisesti aina ihan jotain muuta. Aika monella jäsenellä tässä bändissä on vissiin ollut ihan vastaava tilanne. Ehkä sitä on aina tavallaan tienny että jossain vaiheessa on vaan pakko perustaa tällainen dödöön kallellaan oleva bändi ja tehdä se, mikä aikoinaan jäi tekemättä. Jos ajattelee että itsellä aktiivisimmat dm-ajat oli v.93–95, niin menihän tuohon yli 15 vuotta ennen kuin sai sen bändin perustettua heh. Mut mikäs siinä, nyt helpottaa kun vihdoin löytyi mukavat ja osaavat tyypit rinnalle.

Levyn julkaisusta tosiaan vastaa Lifeforce Records. Kuinka päädyitte Lifeforcelle ja kuinka yhteistyö levy-yhtiön kanssa on lähtenyt käyntiin?

Wille: Me tehtiin demonauha ja läheteltiin sitä ihan vaan muutamalle ennalta valikoidulle lafkalle. Itse olin vähän varpaillani just sen takia, ettei joku vaan signaa meitä pelkästään sen takia missä muissa bändeissä jäsenet soittaa. Lifeforcen Stefan tykkäs kuitenkin biiseistä aidosti, ei hössöttänyt asiasta sen enempää ja ehdotti diiliä. Tuntuu että tehtiin oikea päätös, kovasti on herra ollut mielissään levystä ja bändistä yleensäkin.

Yhtye on vielä monille kuuntelijoille varsin uusi tuttavuus, joten miten itse kuvailisit yhtyeen saundia sellaiselle, joka teistä ei ole vielä koskaan kuullut?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wille: No nää on just näitä kysymyksiä joihin mielellään jättäis kokonaan vastaamatta ihan jo senkin takia, että kuuntelija kuuntelis levyn ihan ilman mitään ennakkokäsityksiä ja ajan kanssa. Siksi vastaankin poliitikon elkein, että kyseessä on monenlaisista aineksista kasattu metallilevy joka auetakseen vaatii hieman enemmän panostusta, kuin sen että käyt Youtubesta kuuntelemassa puoli minuuttia joka biisiä.

Mistä albumin kappaleet oikein kertovat? Mistä olette ammentaneet ideoita kappaleiden sanoituksiin?

Wille: Tonin sanoitukset taitaa olla enempi yleismaailmallisempia ja filosofisempia pohdintoja, kun taas mun ja Tapion lyriikat on henkilökohtaisia tarinoita siitä kun elämä ei aina mene kuin Strömsössä.

Millaisia suunnitelmia teillä itsellänne on debyytin suhteen? Onko tarkoituksena keikkailla aktiivisesti kesällä vai jääkö Sons Of Aeon enemmän studio-projektiksi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wille: Kyllä me keikkaillaan mahdollisuuksien mukaan. Mitään viisvuotis-suunnitelmaa ei olla bändille tehty, vaan mennään päivä kerrallaan.

Soitatte levynjulkaisukeikan helmikuun 8. päivä Kaaoszinen järjestämässä klubi-illassa Club PRKL:ssä Helsingissä. Mitä voimme tuolta keikalta odottaa?

Wille: Voitte odottaa näkevänne lavalla viisi miestä esittämässä kappaleita, jotka ovat sävelletty suurella sydämellä.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Haluatko vielä lopuksi sanoa jotain Kaaoszinen lukijoille?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Wille: Kiitos haastattelusta. Lukijoille toivotan menestyksekästä sekä hyvien hetkien täytteistä vuotta 2013!

Luetuimmat

Uusimmat