Soulhealer – Bear The Cross

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.10.2014

Kotimainen heavy metal -yhtye SoulHealer on edennyt jo kolmanteen albumiinsa ja nimennyt sen tittelillä ”Bear The Cross”. Viime vuonna julkaistu loistava ”Chasing The Dream” -kakkoslevy on vieraillut soittimessa tiuhaan tahtiin, joten jännitys uutta materiaalia kohtaan on luonnollisesti pelon ja toivon sekainen. Pelkoa siksi, että harva bändi yleensä kykenee tekemään kahta timantinkovaa levyä peräkkäin, ainakaan samaan makuhermoon osuvaa. Toivoa kuitenkin sopii, että jotain vanhasta on säilynyt ja uutta tullut mukaan.

Aloitetaan siitä, että ”Bear The Cross” ei ole yhtä helppo levy kuin edeltäjänsä. ”Chasing The Dream” -lätyn vahvuus oli siinä, että sen biisit iskivät tajuntaan ensimmäisellä kuulemalla ja jäivät sinne asumaan – samaan tapaan kuin 80-luvulla ensimmäistä kertaa vaikkapa W.A.S.P.:ia kuullessa. Aprikoin aiemmin, että jos ”Chasing The Dream” olisi ilmestynyt 1980-luvulla, se olisi todennäköisesti yksi heavyklassikko tämän päivän klassikoiden joukossa. Ajankohtana 2000-luku on sikäli huono, että musiikkia tulee joka tuutista tuhatmäärin ja kaikki on jo periaatteessa kuultu.

”Bear The Cross” sen sijaan vaatii paljon enemmän ahdistelua päästääkseen edes pikkuisen lähelleen. Mutta kovalla yrittämisellä levy lopulta palkitsee sitkeän sissin. Alussa platta kuulosti tasaiselta, mutta pala palalta ajan kanssa tapahtuu avautumista. Kipaleet eivät ole yhtä tarttuvia kuin ”Chasing The Dream” –levyllä; aika näyttää sen, tuleeko tästä vieläkin kovempi tuotos. Monestihan ajan hampaassa kestävät juurikin ne levyt, joihin ei pääse heti sisään kuin avoimesta ovesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Bear The Cross” tuo esiin hieman uudistuneen SoulHealerin. Yleissoundia on varovasti modernisoitu. Musiikki on hieman suoraviivaisempaa kuin aiemmin. Onko se sitten uhka vai mahdollisuus, sitä minä en tiedä. Osa vanhoista faneista saattaa hylätä bändin mutta vastaavasti uusia löytyy tilalle. SoulHealer kuulostaa siltikin aidosti tunnistettavalta SoulHealerilta, jolta se on kuulostanut alusta asti. Bändin soitto tuo edelleen mieleen jollain tavalla kasariaikojen kaikujen lisäksi heavyn kuumat nimet kuten Helloween ja HammerFall. Esimerkkinä kappale ”Dead Man Walking” tuo vähän etäisesti, mutta turhankin suoraan mielleyhtymän ruotsalaisten ”Last Man Standing” -biisiin. Vain sattumaako?

Levy tärähtää käyntiin erittäin vahvalla ”Unleash The Beast” -biisillä, joka kiteyttää sen, mitä levyllä on odotettavissa. ”Unleash The Beast” edustaa varmasti ainesosia, jotka ovat bändin vanhoille diggareille mieleen. Pian esiin marssitetaan myös uudempia tuulahduksia. Kappalejärjestystä voisikin kuvata onnistuneeksi, sillä tarjoiluun tulee sopivasti vaihtelua koko skaalalta. SoulHealer on edelleen tarttuvaa, melodista ja viihdyttävää, mutta hieman eri lailla kuin aiemmin.

7 / 10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Unleash The Beast
  2. Bear The Cross
  3. The Journey Goes On
  4. Fall From Grace
  5. Dead Man Walking
  6. Thorns In My Heart
  7. The Viper´s Kiss
  8. Blinded By The Light
  9. Revealed
  10. Settle The Score

http://www.soulhealermusic.com

Kirjoittanut: Petri Klemetti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat