South Park julkisti lisää esiintyjiä: Ghost sekä Mustasch lisätty ohjelmistoon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 20.12.2017

South Park palaa tulevana kesänä välivuoden jälkeen festivaalikentälle. Tampereen Eteläpuistossa 8.-9. kesäkuuta juhlittava raskaan rockin tapahtuma julkaisi juuri liudan esiintyjänimiä, jotka tulevat osaltaan takaamaan asiaankuuluvan juhlamenon ja tunnelman. Lauteilla nähdään saksalainen Helloween sekä kotimaiset Michael Monroe, Stam1na, Amorphis, Mokoma, S-Tool ja Beast in Black.

Nyt South Park avaa lisää kansainvälistä esiintyjätarjontaansa. Ruotsista paikalle saapuu Metallicankin hehkuttama, mystisestä olemuksestaan tunnettu Ghost. Omintakeisella tyylillään vaikuttava bändi on yksi genren kovimmista liveakteista. Yhtye täytti Helsingin jäähallin viimeksi keväällä. Esimakua tulevasta festivaalikeikasta on tarjolla alkuvuodesta julkaistavan tuplalive-albumin muodossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

South Parkin ohjelmaa täydentää niin ikään ruotsalainen, maan suosituimpiin rockbändeihin lukeutuva Mustasch, jonka uraan mahtuu kymmenen albumia, megahitti ”Double Nature”, loppuunmyytyjä kiertueita Ruotsissa, lämmittelijä- ja headline-kiertueita Motörheadin, Glueciferin ja Rose Tattoon kanssa Euroopassa, kolme Grammis-ehdokkuutta sekä Grammis-pysti Vuoden hard rock -kategoriassa.

South Parkin erikoishintaisten lippujen myynti on käynnissä vuoden loppuun saakka.

Liput:
2 pv alkaen 99 eur
2 pv VIP alkaen 159 eur

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipunmyynti:
www.tiketti.fi ja www.lippu.fi

Ikäraja:
S, VIP ja anniskelualueet K-18

www.southparktampere.fi
www.facebook.com/southparktampere
@southparktre

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat